Sivun näyttöjä yhteensä

3.4.2012

Mämmikausi on alkanut


Ei pääsiäisaikaa ilman mämmiä. Mämmi on vanha suomalainen paastoruoka ja pitkänperjantain erikoisuus. Mämmihän on imellytettyä ruispuuroa, joka valmistetaan ruismaltaasta ja ruisjauhoista. Sen arvellaan olevan juutalaisen hapattamattoman leivän vastine. Mämmiä syötiin Lounais-Suomessa jo 1200–1300-luvuilla (?). Varsinais-Suomesta se levisi hiljalleen muualle Suomeen. Mämmi valmistetaan maltaista, ruisjauhoista ja vedestä ja alunperin se imellettiin uunissa tuohisissa tuokkosissa, mutta nyt siihen usein lisätään pomeranssinkuorta, sokeria tai siirappia ja suolaakin. Imellyttäminen kestää noin vuorokauden ja paistaminenkin monen monta tuntia. Olen tehnyt itse muutaman kerran mämmiä, mutta en tänä vuonna enää. Maalla kotona aikanaan tietysti se tehtiin itse.

Muuten tiedätkö, että vuoden 2011 loppuun mennessä vähintään yksi kokonainen raamatunkirja on käännetty 2538 kielelle. Tällä hetkellä Uusi tai Vanha testamentti on saatavissa 1240 ja koko Raamattu 475 kielellä. Viime vuonna valmistui uusia Uuden testamentin käännöksiä 16 kielelle ja koko Raamatun käännöksiä 6 kielelle. Maailman kielten lukumääräksi arvioidaan 6000–7000 kieltä. Hyvä raamatunkäännös pysyy uskollisena heprean- ja kreikankielisille alkuteksteille, on kielellisesti korkeatasoinen ja ottaa huomioon antropologisen ja kulttuurisen kontekstin.Koko Raamatun kääntäminen jollekin kielelle vie keskimäärin 12 vuotta. 

Lunta on tuprunnut taas pitkin päivää ja kuusiaitamme on edelleen luminen kuten myös talojen katot. Lämpötila on nyt päivällä jo plussan puolella. Aamulla oli liukkaan tuntuista.

3 kommenttia:

Piparipulla kirjoitti...

Moi!
Rakastan muita suomalaisia ruokia (kuten riisipuuro, pulla ja karjalanpiirakka) mutta en koskaan tykännyt mämmiä :D
Se oli kaupasta ostettu, en tiedä... ehkä kotitekoinen maistuu paremmalta!

pappilanmummo kirjoitti...

Mämmi jakaa ihmiset kahteen kastiin: Jotkut tykkäävät mämmistä yli kaiken, jotkut eivät lainkaan.
Muutama vuosi sitten meillä vieraili unkarilaisia ja mieheni halusi tarjota heille myös mämmiä. Sitä löytyi kesälläkin kaupan pakasteesta. Kohteliaasti he sitä maistoivat, mutta eivät siihen ihastuneet.

Unknown kirjoitti...

Minäkään en kyllä mämmiä syö :)