Sivun näyttöjä yhteensä

21.5.2012

Puutarhan ja pihan kukkaloistoa

Kaikki, lähes kaikki pensaat ja puut ovat kukassa nyt, kun on tullut lämmintä. Tänään vielä illallakin kahdeksan jälkeen oli 22 astetta. Ruoho on kasvanut niin paljon, että sitä on pitänyt jo ajella lyhyemmäksi. Tietysti vanha ruohonleikkukonekin sanoi hyvästit ainakin viikoksi. Se nimittäin ei suostunut käynnistymään ja pääsi huoltokorjaamolle tutkittavaksi. Niinpä mies hankki toisen vanhan tilalle ja on saanutkin kävellä aikamoisia askelmääriä nurmikolla.
 
Metsämansikat kukkivat ja varmaan myös tänä vuonna juhannuksen tietämillä saanee ensimmäiset maistiaiset.
 Kirsikkaluumu tuoksuu kauas ja on täydessä kukassa, ja jo hieman kukkien terälehdet tippuilevat maahan.
Kirsikkaluumun oksilla oli muutama tällainen öttiäinen. Mikähän lienee? Olisiko kultakuoriainen?
 Heinikkoon oli kylväytynyt orvokkeja.
 Kriikunat kukkivat myös.
 
 Tuomen tuoksussa tein pihalla risutushommia.
Oksasilppua eli haketta kannoin sitten muutaman vuoden ikäisen kuusiaidan juurelle.
 Myös vaahteroissa oli paljon surisijoita eli mehiläisiä.
 Yhdessä kukkapenkissä on kevätvuohenjuurta, tulppaaneja, narsisseja ja helmililjoja.
 Toisessa kukkapenkissä helmilijat ovat levinneet hyvin ja narsissitkin vielä ovat kukassa.
Kävin kaupassa ja siellä parkkipaikalla oli tällainen erikoisen näköinen auto.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Ihania kukkia !
Tykkään niin paljon valkoisista :)
Upea auto :))