Sivun näyttöjä yhteensä

10.7.2012

Mehiläissota

 
 Taas tänään lähtivät mehiläisemme retkeilemään. Tällä kertaa omenapuuhun.
 
 Mies sitten kiipesi kylmälaukun kera puuhun ja pudotti mehiläiset laukkuun ja vei laukun kellariin, jossa peitteli märällä pyyheliinalla ja otti kannen pois, jotta ilmaa sentään saivat eläimet.
 
 Ja eikös vain toinen joukko mehiläisiä lähtenyt parveilemaan ja pesien yläpuolella olevaan mäntyyn.
 
Niinpä mies ensin pudotti kepillä mehiläiset puusta, vaan mokomat lähtivät uudelleen kokoontumaan männyn oksaan.
 
Sitten niitä koetettiin hätistää vesisuihkulla. Vaan ei tainnut sekään onnistua. Jostakin ihmeen syystä nuo mehiläiset ovat parveilleet tänä kesänä enemmän kuin meillä koskaan aikaisemmin.
 
Japaninruusukvittenin hedelmät alkavat kehittyä.

Muuten työpäivä on minulla ollut ja olen matkaillut kastekeskustelussa ja vihkikeskustelussa ja vielä tänään odottelen yhtä vihkiparia vihkikeskusteluun.

Sana tälle päivälle: "Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan." Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt." (Psalmi 91:1-7)

2 kommenttia:

Tina´s PicStory kirjoitti...

sehr schöne bilder! danke für den lieben kommentar :)

Kiiris kirjoitti...

No jopas on melkoisia veitikoita nuo teidän karkulaiset. Ihan ihmeellistä!