Sivun näyttöjä yhteensä

30.11.2012

Talkoista koulutukseen

 
Eilen ja tänään oli urheiluseuramme veteraanien talkoot. Teimme parissa kaupassa inventaaria. Näin saamme toimintaamme rahaa.
 
Tänään tosin en talkoillut, vaan olin opiskelemassa Liikettä!-hankkeen koulutuksessa verkkosivuille kirjoittamisesta. Liikettä! -hanke on Päijät-Hämeen liiton ja Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama kolmen maakunnan yhteishanke. Liikettä!–hanke tähtää liikunta- ja hyvinvointialan liiketoiminnan kehittämiseen ja uusien yhteistyömallien synnyttämiseen yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat liikunta- ja hyvinvointialan yritykset ja julkisen sektorin palvelurakenteet.
Tässä koukuttavien verkkosivujen osiossa pohdimme, mitä odotuksia verkkosivuihin kohdistuu sekä miten osaisimme laatia hyvän toimivan verkkotekstin.
 
Monien yritysten ja yhteisöjen verkkosivut kaipaavat kohennusta ja päivityksiä.
 
 Päivän mittaan oli tuiskunnut lunta katokseenkin reilusti. Myös viime yönä tuuli voimakkaasti: puista putosi kuivia oksia ja tuuli riepotteli kaikenlaista irtonaista pitkin pihaa. Muun muassa katoksessa oli callunoita koristeena ja nekin olivat lennelleet sinne tänne pitkin pihaa. Antti-myrsky riehui!
Vihdoin sain neulotuksi Revontulihuivin. Se odottaa vielä viimeistelyä ennen kunnollista esittelyä.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihmetellä täytyy, miten moneen sinä ehdit :O
Ja vielä käsitöitä..... tuosta pikkuisesta kuvasta näkee jo, miten ihana huivi on !

Mukavaa viikonloppua !

kosotäti kirjoitti...

Inventaariot on tosi hyvä tapa kartuttaa seurojen kassaa.
Myrsky riehui täälläkin, entisen kesämökkimme päälle on kaatunut suuri kuusi, harmittaa niiden uusien omistajien puolesta, olivat juuri tehneet remontin.Luonnon voimat on valtavat.
Huivisi on tosi kaunis.

Maca kirjoitti...

Kiirettä on sinullakin ollut! Rauhallista ensimmäistä adventtia!

Elvenpath kirjoitti...

Teillähän on ihan reilusti lunta! Täällä Oulussa ei nimeksikään..