Sivun näyttöjä yhteensä

4.2.2013

Ongelmajätettä vai yhteiskunnan riesa

Pohdimme, että meitä yli 65-vuotiaita vanhuksia on Suomessa yli miljoona. Nykyisin meistä puhutaan kuin olisimme ongelmajätettä tai suuri yhteiskunnallinen rasite. Ennen hoidettiin vanhukset kunnialla ja heitä arvostettiin ja heistä pidettiin hyvää huolta.

Nyt vanhukset ovat kuin loppuun ajettu auto: Kun siitä ei ole mitään hyötyä, niin siitä tulee jätettä. Olisiko syytä tällaisessa taloudellisessa tilanteessakin miettiä vanhusten arvostusta ja kunnioitusta. Ovathan he rakentaneet tämän yhteiskunnan ja rakentaneet tätä maata vuosikymmenien ajan. Vaikka eläkeläiset eivät ole enää ansiotyössä, niin moni heistä on vielä vapaaehtoistyössä tai hoitaa lapsenlapsiaan.  He ovat tukemassa toisia vanhuksia ja auttamassa lapsiperheitä. He poimivat marjoja ja sieniä, hoitavat puutarhaa ja tekevät sellaista työtä, mitä ehkä nuoremmat eivät osaa arvostaa. 

Tietysti iän myötä ihmisen kunto ja terveys heikkenee. Osa vanhuksista jää yksin ja kokee itsensä yksinäiseksi ja liikuntakykykin heikkenee. Onneksi yhteisvastuuvaroinkin etsitään koteihinsa yksin jääneitä heikko-osaisia vanhuksia, selvitetään heidän tilannettaan ja ohjataan heitä palvelujen piiriin.

3 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tuntuu siltä, että perinteikäs Yhteisvastuukeräys tulee vuosi vuodelta tärkeämmäksi ja puoltaa vahvasti paikkaansa. Hyvä, että keräys on saanut myös medianäkyvyyttä, jotta siitä tulisi jälleen koko kansan asia.
40 vuotta sitten maaseudulla listakeräyksestä löytyi joka talon isännän tai emännän nimi.

tuulento kirjoitti...

Tässä sitä onkin miettimistä. Toistaiseksi en ole "vanha", mutta entäs 10-15 vuoden päästä? Miten meille suurien ikäluokkien porukoille käy?

Unknown kirjoitti...

Kirjoitat ihan asiaa.
Olen itsekin miettinyt että mitä sitten kun minustakin tulee eläkeläinen. Jos se nyt koskaan tapahtuu, kun sitä eläkeikää nostetaan !