Sivun näyttöjä yhteensä

22.7.2013

Mustikkaherkkuakin lisää

Sadepäivä. Niinpä tänään vihdoin kerkisin katsastuttamaan auton. Läpi meni kirkkaasti. Tuolla katsastuksessa, kun on maksanut, ohjataan kahviautomaatille kahville (tai teelle) ja istuksimaan ja odottamaan. En ollut varannut aikaa, mutta yllättävän nopeasti tuli katsastusinsinööri luokseni ja kysyi, onko tuo auto teidän ja kun vastasin myöntävästi, hän sanoi: "Kaikki kunnossa hienosti." Siis auto olikin jo tarkastettu. Eipä tarvinnutkaan mennä autoon istumaan ja seuraamaan tutkimista tällä kerralla.
  photo 2013-07-22220713006640x426_zps041df429.jpg
 Tein eilen illalla puolentoista litran pohjan hautumaan. Pohjassa oli kurpitsaraastetta, mikä oli viime syksystä jäänyt vielä pakastimeen  sekä kaurahiutaleita, vettä, suolaa, hunajaa ja vehnäjauhoja sekä hiivaa.  Tänään sen kuplivan juuren sitten alustin taikinaksi. Illalla leivoin sämpylöitä ja leipää.
  photo 2013-07-22220713001640x425_zpsb2e806bc.jpg
Innostuin myös leipomaan kaneli-rusinapullia ja mustikkapiirakkaa. Tuota viinihappomehun mustikkamäskiä on nyt piirakan täyteenä. Lähes puolitoista litraa mäskiä ja lähes kaksi desiä sokeria sekoitin keskenään pullataikinasta tehdyn pohjan päälle. Täytteen päälle tein vielä ristikon.
 photo 2013-07-22220713002640x427_zpsbcfc7efb.jpg
Raamatun sana tänään: "Sinä tahdot sisimpääni totuuden - ilmoita siis minulle viisautesi! (Psalmi 51:8)

3 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Minäkin kävin tänään katsastuksessa. Minulla oli vähän jännempi paikka. Kaksi viikkoa sitten kävin huomenna kolme vuotiasta autoani näyttämässä, eikä mennyt läpi.
Oli mennyt takaa iskunvaimentajat rikki tuolla meidän tiellä, enkä ollut sitä tajunnut. No tänään ensin auto huoltoon ja sitten sieltä katsastukseen.
Oli aivan ihana inssi ja kaikki meni hienosti.

Ihana näitä sinun leipomisiasi seurata. Tulee vesi kielelle.

Unknown kirjoitti...

Voi mitä ihania leivonnaisia. Tuoksu tuli siis teiltä, ajattelinkin ... kuka leipoo :D
Noita tekisi mieli maistaa ♥

Mutta kun minua vaan ne puuhommat vetää puoleensa, taaskin odottelen että voisi lähteä ulos sahaamaan :)

Jaana kirjoitti...

Oletpa ollut ahkera. Herkullisilta näyttävät!