Sivun näyttöjä yhteensä

11.10.2013

Kirsikkapuita ja muita


Vielä kukkii pihalla pensashanhikki, vaikka talvi tulee ihan kohta - ainakin pohjoisessa on jo lunta lupailtu ja liukasta. Harkitsimme jo talvirenkaidenkin vaihtoa. Vielä kuitenkin jätimme sen myöhemmäksi. 

Pari pensasmustikkaakin on istutettu lisää. Tarjouksessa oli parilla eurolla pensasmustikoita ja niin ostimme Alvarin ja Ainon entisten pensasmustikoiden joukkoon. Samoin vitosella oli kirsikkapuita tarjolla puutarhamyymälän syksyn loppuunmyynnissä. Kun vanhat kirsikkapuumme ovat jo ylen isoja, niin päätimme istuttaa tontin toiselle laidalle nämä pari uutta.
Tänään meillä siis on istutettu pari kirsikkapuuta. Toinen oli Latvian matala ja toinen Fanal. Latvian matalasta kerrotaan, että se on  matalakasvuinen ja pensastava kirsikka. Sen sanotaan tuottavan  tummanpunaisia makeita marjoja. Marjat kypsyvät aikaisin jo heinäkuun alussa. Latvian matala sopii hyvin koristepuuksikin. Tosin meillä ajateltiin myös siitä saatavan marjoja.

Fanal on morellityyppinen ja sen sanotaan olevan erittäin satoisa ja itsepölytteinen lajike. Marjojenkin väitetään olevan suuria ja mehukkaita. Satokin on aikainen. Fanal on hapankirsikka ja Etelä-Suomessa menestyvä itsepölytteinen tuore- ja talouslajike. 

Saunapäiväkin oli taas tänään. Ennen saunomista katsoin talvikurpitsat ja yksi oli alkanut mädäntyä.  Niinpä kiireesti sen pilkoin ja hyvät osat otin talteen ja raastoin ne yleiskoneella ja laitoin pakastimeen.

Raamatun sana tänään: "Me kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt." (Psalmi 78:4)

2 kommenttia:

Tuulento kirjoitti...

Hih, minäkin istutin uuden kirsikkapuun, kun se vuosi sitten istutettu kuoli talvella. Tai siis ei ihan kuollut, vaan juurella näkyi parin sentin verran lehtiä, eivätkä ne kasvaneet koko kesänä. Kaivoin puun pois, kun ajattelin, että ennätän kuolla, ennenkuin se on iso. Jospa tämä uusi menestyisi. Ei sitä kirsikka- tai luumupuita ole oikein 5-vyöhykkeelle!!

kosotäti kirjoitti...

Syksyllä kannattaa istuttaa, riittää kosteutta maassa ja kasveja saa todella edullisesti.