Sivun näyttöjä yhteensä

21.4.2014

Emmauksen tiellä

Tänään seurakunnassamme vietettiin perhemessua.  Mukana toimittamassa perhemessua oli myös nuoria ja lapsia. Taivaan Isän lapsina olemme tulleet yhteen. Yhdessä saamme iloita ja kiittää. Saamme turvautua Jeesuksen ristinkuolemaan. Saamme iloita ylösnousemuksesta. Jumala on antanut meille Jeesuksen pelastajaksi.
Jälleen oli messun saarnana silminnäkijäkertomuksia. Emmauslaiset lapset leikkivät kuurupiiloa ja sitten pohtivat Nasaretilaisen kuolemaaa.
"Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut." (Luukkaan evankeliumi 24:13-16)

Opetuslapset tajusivat kenen kanssa olivat tekemisissä, kun näkivät naulan jäljet Jeesuksen käsissä. He olivat lähdössä Jeesuksen kadottua kiiruusti Jerusalemiin takaisin. Lähtiessään he sanoivat lapsille, että heidän tulee kertoa tästä koko maailmalle. Vielä sadankin vuoden kuluttua ihmisten pitää kuulla, että Jeesus Kristus voitti kuoleman.
Messun jälkeen oli seurakuntatalolla yhteinen ateria. Pääkokki puolisoineen oli laittanut makoista tarjottavaa.
ja pöydätkin oli katettu pääsiäiskoristein.

Ei kommentteja: