Sivun näyttöjä yhteensä

1.4.2014

Saattohoitoa kissan kera

Luin David Rosan kirjan Hoivakodin kissa Oscar. Kirja kertoi kissasta, jolla oli erikoinen kyky aavistaa milloin ihmisen loppu oli lähellä. Rhode Islandissa sijaitsevan Steere Housen hoito- ja kuntoutuskodin kolmannen kerroksen osastolla on kaksi kissaa asukkaiden hellittävinä. Oscarilla ja Mayalla oli siis 41 perheenjäsentä eli hoivakodin dementiapotilasta.
Tosin toinen, Oskar, ei anna useinkaan kenenkään helliä itseään, vaan kiertelee osastolla ja nuuhkii ihmisiä. Ilmeisesti Oscar myös erotti makean kuolevien tuoksun.
Kun jollakin on lähestyy aika jättää hyvästit, Oscar-kissa hyppää tämän viereen sänkyyn kerälle ja on siinä kyseisen ihmisen kuolemaan asti aivan tämän lähellä, samalla omaisillekin lohtuseurana, viimeisten tuntien aikana.
Kirjoittaja ei aluksi uskonut todeksi asiaa, että Oscar tiesi kuoleman läheisyyden ja otti sitten selvää myös omaisilta, miten Oscar oli toiminut ja mitä tämän toiminta oli vaikuttanut heihin.

Kirjoittaja antaa myös tärkeitä ohjeita omaishoitajille:
Pidä huolta itsestäsi.
Ole läsnä.
Juhli pieniä voittoja, mutta pidä mielessäsi kokonaiskuva.
Ryhdy laadukkaan hoidon puolestapuhujaksi.
Rakasta ja päästä irti.

Puhutteleva kirja. Lohduttava kirja. Myötätuntoa korostava kirja.

2 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

En ihmettele ollenkaan tuon kissan kykyjä. Eläimet ovat tosiaan joskus ihmeellisen taitavia, jotkut koirat tunnistavat syövän tai epilepsiakohtauksen tulon ja kissoista olen lukenut ainakin sellaisen kirjastokissakirjan!

Jaana kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä! Tästä kissasta luinkin joskus jostain lehdestä, mutta en tiennyt, että siitä on kirjakin tehty.