Sivun näyttöjä yhteensä

12.4.2014

Talviturkkia heittämään pois

On ollut kylmä tuulinen ilma monta päivää, joten mehiläiset eivät ole päässeet etsimään ruokaa. Keväthän ei ole vielä niin pitkällä. Pieni määrä apifondaa annettiin tänään, koska ei ole ollut oikein lentosäitä. 
Ensimmäiset leskenlehdetkin ovat vasta ilmestyneet etelärinteille. Sauvakävelin kauppaan ja matkalla näin jo paljon leskenlehtiä lämpimissä rinteissä.
Samoin oli tien vieren rinteessä tällaista kasvia, jota en tunnista, levinneenä laajalle, todennäköisesti läheisestä puutarhasta. Ruttojuuri?
 Siinä lähellä kukki krookuskin.
Sisällä on alkanut mustikkakin kukkia. Noukin nuo mustikan oksat maanantaina mökillä käydessämme. Eilen perjantaina 11.4. lähtivät jäät mökkijärvestä, kertoi mökkinaapuri viestissään: "Ei muuta kuin talviturkin heittoon".
 Kävin viikolla pitämässä päivänavauksia. Kouluilla oli jo pääsiäisruohot koristeina opettajanhuoneessakin.
 Palmusunnuntain kautta hiljaiselle viikolle valmistautuessa kerroin hiljaisen viikon tapahtumista kouluväelle.
Tiistaina ja torstaina olin jälleen hierottavana. Kyllä on mukavaa saada kroppaa kuntoon ennen matkaa.
Kävin myös parturissa lyhennyttämässä hiukset oikein kunnolla - vähän hiuksia jäi vielä jäljellekin...
Mies laittoi tänään monta linnunpönttöä lähinnä kirjosieppoja varten. Yksi pönttö on sopivasti näkyvissä tästä ikkunasta, jonka ääressä kirjoittelen.
Käväisin pienen hienon miehen perheessä ja sain teetä tällaisesta mukista. Tuo mukin kuvitus sopi aivan kuin nakutettuna aiheeseen: Matkalle valmistautumista.
Neuloin jälleen yhdet Kertut aikuisen naisen jalkaan. Sukat painavat 102 grammaa ja ne on neulottu Seiska veikasta 3,5 numeron puikoilla.

Tämän palmusunnuntain aattoillan rukoushetken psalmi:
"Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan:
Me lähdemme Herran huoneeseen!
  Nyt seisomme porteillasi, Jerusalem.
  Jerusalem, olet kaupunkimme, tänne kansamme kokoontuu,
tänne vaeltavat heimomme, Herran heimot,
täällä, niin kuin on säädetty, Israel kiittää Herran nimeä.
  Täällä jaetaan oikeutta Daavidin suvun istuimilla.
Ole tervehditty, Jerusalem!
Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi.
  Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi.
Veljieni ja ystävieni tähden toivotan sinulle rauhaa.
Herran, Jumalamme, huoneen tähden rukoilen sinulle menestystä."
(Psalmi  122)

4 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Meillä oli vielä jäät tänäänkin mökkijärvessä, vaikka pohjoispää oli jo vapaa. Ehkä huomenna ovat häipyneet, kun niin kovasti tuulee.

Mukavaa, kun jaksat käydä kouluilla kertomassa pääsiäisen sanomasta!

Maca kirjoitti...

Varmaan jännittävää valmistautua tälle vaellukselle, vaikkei se ensimmäinen olekaan.

Unknown kirjoitti...

Paljon olet saanut aikaan. Ja minä vaan lenkkeilen ja virkkaan !

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Kouluissa on mukava vierailla, kun siihen on vielä mahdollisuus.
Maca: Kyllä alkaa olla perhosia vatsassa...
Anneli:Lenkkeily on tärkeää ja virkkaaminenkin.