Sivun näyttöjä yhteensä

31.5.2014

Kevään juhlaa

Koululaiset saivat tänään todistuksensa ja ylioppilaslakkinsa. Meillä lähisuvussa oli myös useammatkin lakkiaiset. Oli mukavaa olla juhlimassa ja riemuitsemassa.  
Ja kouluissa laulettiin tänään suvivirttä:
" Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.

Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta.

Taas linnut laulujansa visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on."
(VIrsi 571:1-3)


 Suven kunniaksi on marjaomenakin alkanut kukkimaan pihalla.
Japaninruusukvittenit kukkivat myös punaisenaan puutarhassa.
Pikkusydän on tuonut kukkansa esiin. Pikkusydämet muodostavat peittäviä mättäitäja kukkivat pitkään. Se myös leviää helposti jakamalla.
Oli mukavaa kierrellä puutarhassa katselemassa, mitä tänään on näkyvissä ja missä vaiheessa kasvit ovat nyt.
Mehiläinen oli keräämässä jaloillaan siitepölyä ja kärsällään mettä marja-aroniasta. 

Päivällä käväisivät ystävät ohikulkumatkallaan. He toivat ison joukon lasipurkkeja tullessaan kummitytöltäkin - hillopurkkeja on taas tulevaa varten. Kiitoksia!
Näillä kuvilla olen mukana valokuvatorstain haasteessa.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onnea sukunne valmistuneille.
Meillä omanapuu pudotti jo kukkansa, kun vaan satoi ja satoi !
Hyvää kesäkuuta ♥

Raija Annikki kirjoitti...

Kaunista keväistä juhlaa kuvissasi.

SusuPetal kirjoitti...

Mukavaa, että olet päässyt juhlimaan monissa juhlissa, toukokuun viimeinen on hieno päivä!

Jaana kirjoitti...

Luonnossa tapahtuu niin paljon koko ajan. Kun vain ehtisi kaikkea seurata!