Sivun näyttöjä yhteensä

13.7.2014

Talvikki-sukat

KYH2014-haasteeseen valmistui numero  7:  vaaleanpunaisesta Nallesta Talvikki-mallilla aikuisen naisen sukat. Ne painavat 63 grammaa. Sukat on neulottu 52 silmukalla. Puikoilla on 12, 15, 13 ja 12 silmukkaa. Ensin aina oikeaa eli ensimmäinen kerros oikein, toinen nurin, kolme kertaa.
Sitten varsinainen malli: ensimmäinen puikollinen oikeaa, toinen kolme oikein, kaksi nurin, kolmas puikollinen samoin. neljäs aina oikeaa. Näitä kolme kerrosta,  Ensimmäinen ja neljäs puikollinen aina oikeaa jatkuvasti. Neljäs kerros toisella puikolla: kolme oikein, kaksi nurin, langankierto, kolme oikein yhteen, langankierto, kaksi nurin, langankierto, kolme oikein yhteen, langankierto, kaksi nurin, Kolmas puikko: langankierto, kolme oikein yhteen, langankierto, kaksi nurin, langankierto, kolme oikein yhteen, langankierto, kaksi nurin, kolme oikein. 
Seuraavat kolme kerrosta taas perusneuletta ja aina neljäs on langankierrollinen.
 

Neuloin yhdeksän reikäkerrosta ennen kantapään neulomista, jonka neuloin vain sileää. Sitten taas oli kolmetoista reikäkerrsota ennen kärkipäättelyä. Siirsin kolmannelta puikolta ensimmäisen silmukan toisen puikon loppuun, joten molemmilla 14 silmukkaa. Päättelin ensin vain kuvio- eli päälipuolen ensimmäisellä kerroksella, seuraavilla kaikilla puikoilla kavennukset.

6 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Onpa kauniit!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Todella kauniita sukkia

Maija kirjoitti...

Kiva sukkamalli ja kaunis lopputulos!

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Minustakin nuo ovat mukavan näköiset ja helpot neuloa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat sukat ja niin selvästi olit kirjoittanut ohjeen . Kiitos sinulle siitä . Olen tosi onnellinen että löysin sivusi . Terkut Maaritilta Tukholmasta

pappilanmummo kirjoitti...

Kiva, jos olen osannut laittaa selkeän ohjeen, mistä pidät.