Sivun näyttöjä yhteensä

5.8.2014

Kesän muistoja

 Pieni Lintu - MakroTex challenge
Makroviikkojen aiheena on tällä kerralla KESÄMUISTOJA.

Nämä kesämuistot ovat kesäisiä asioita neljäs ja viides elokuuta kuvattuna.
Ampiaiset tulevat kuumalla ilmalla sisätiloihinkin kuten tänään. Ulos ne pitää saada keinolla millä hyvänsä. Sitä ennen kuitenkin tarkastelimme lastenlasten kanssa ampiaisen rakennetta. Ampiaisilla on läpikuultavat siivet ja takaruumiissa poikkijuovat ja myrkkypistin. 
Työläisampiaisten pesätouhut näet ovat lopuillaan ja siksi ne alkavat etsiä itselleen ravintoa ja muuttuvat ärhäköiksi. Sisätiloihin työläiset eksyvät varsinkin loppukesäisin, jolloin niitä ei enää tarvita pesällä ruokkimassa toukkia. Kesäaikaan ampiaiset  pistävät lähinnä vain kun pesää häiritään, syksymmällä ampiaiset myös puolustautuvat herkemmin pistämällä. Ampiaiset eivät kuole pistettyään. Ampiainen voi pistää ihmistä tai muuta häirikköä useammankin kerran.  Ampiaiset pystyvät myös säätelemään pistämänsä myrkyn määrää.  
Ampiaisia on nyt hedelmissä kuten omenoissa ja marjoissa, etenkin, jos ne ovat hieman ylikypsiä tai muuten pilaantuneita. Omenapuun luona seurailimme ampiaisten ruokailua ja karviaismarjapensaissakin.
 
Karviaisetkin jo kypsyvät. Ne maistuvat hyvin pikkuväelle ja meille isommillekin suoraan pensaasta.
On ollut kuumaa kauan aikaa. Niinpä viilentävä suihku (kylmällä kaivovedellä) pihallakin tekee hyvää silloin, kun ei ole mahdollisuutta olla uimassa. Ja mukavaa on tuossa juoksennella: mihin suihku osuu, jalkoihin vai päähän vai... samalla voi kastella pihanurmea ja puutarhakasveja.

Onneksi uiminen tekee hyvää myös rasittuneelle jalalle. Niinpä olen saanut tänä kesänä viettää monia päiviä mökillä ja uida siellä ahkerasti. Tämä kesä on ollutkin tällainen "keppikesä": Kun toukokuussa sain rasitusvamman jalkaani, niin koko kesän olen sitten sitä joutunut potemaan.

16 kommenttia:

Pauliina/PauMau kirjoitti...

Ampiaiset ovat ärhäköityneet nyt kesän lopulla, taitavat aavistaa lähenevän kylmemmän vuodenajan. Talosta ne on saatava ulos, yksi ampiaisherkkä talossa riittää siihen, että niiden metsästys on aina operaatio sinänsä.

Kesä on kurjaa aikaa potea vaivoista, mutta positiivisin mielin, ensi kesä toivottavasti on jaloillesi armollisempi :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kivoja ja ei niin kivoja muistoja! Harmillisia tuollaiset rasitusvammat. :/

Anna Amnell kirjoitti...

Teillä kasvatetaan tutkijoita.:)

Heidukka kirjoitti...

Kesän aikana ehtii monenlaista! Tsemppiä jalan pikaiseen toipumiseen.

päikkä kirjoitti...

Onpa kivoja ampparikuvia. En kyllä itse uskaltaisi pitää sitä kädessä.

arleena kirjoitti...

Kesäsadosta pulppuavat kesämuistot ja leikit kuuluvat kesään.
Harmillista on kiiruhtaa hitaasti keppien kera, mutta kesällä sekin sujuu paremmin kuin talvella.

Pulmu kirjoitti...

Toivottavasti rasitusvamma alkaa helpottamaan. Omani alkaa olla aisoissa, mutta vielä on matkaa asteltavana ennen kuin voin kirmailla vapaasti.

Tarja kirjoitti...

Toivottavasti jalkaa alkaa kestää pian kävelyä.

Mielenkiintoista tutkittavaa.

Tarja kirjoitti...

Toivottavasti jalka alkaa pian kestää kävelyä.

Mielenkiintoista tutkittavaa.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Voi että-harmi. Paranemista. Muistot jäävät mieleen..se oli se kesä kun...Mikä amppari.hui.

Karrikuu kirjoitti...

Nam...karviaiset ovat herkkuani, mutta eivät ampparit. Lasten kanssa kaikki on mielenkiintoista ja hauskaa.
Harmi että koko kesä on mennyt jalkaa potiessa, talvella olisi enemmän aikaa sairastaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aina ihmettelee, miten helposti ampiainen osaa sisälle vaan ei millään itse ulos!

Irja Viirret kirjoitti...

Voi ampianenpampiainen kun oli siivistä kiinni... ihastuttavia kesäkuvia lapsista ja kesästä:) Ampiaisista kirjoittelin joku vuosi sitten kun kuvailin pesää ja silloin muistan kertoneenim ettei se välttämättä kuole pistettyään, toisin kuin mehiläinen. Tietysti jos piikki jää pistospaikkaan, niin sitten se on menoa.

Ampiasetkin oppivat tutut ihmiset eivätkä kovin ärhäkästi pistä elleivät tule häirityksi.

Sarin vaatekomeron kätköt kirjoitti...

Kivoja kesäkuvia, vaikka nuo ärhäkät ampiaiset aika vihulaisia ovatkin! Toipumisia jalan kanssa!

Sarin vaatekomeron kätköt kirjoitti...

Kivoja kesäkuvia, vaikka nuo ampiaiset aika vihulaisia ovatkin! Toipumisia jalan kanssa!

Sarin vaatekomeron kätköt kirjoitti...

Kivoja kesäkuvia, vaikka nuo ampiaiset aika vihulaisia ovatkin! Toipumisia jalan kanssa!