Sivun näyttöjä yhteensä

12.9.2014

Karhunvadelma-omenahillo mehumaijalla

Mökillä eilen aloitettu halkokatos valmistui tänään vajan päätyyn ja polttopuita jo laitettiin paikoilleen. Puolet alasta tullee olemaan kuiville ja puolet tuoreille polttopuille. Suunnittelimme, että pitänee kirjoittaa lautaan tieto, kummalla puolella on kuivaa, niin lapsenlapsetkin osaavat hakea puita oikeasta pinosta. Tuo lauta sitten aina sille puolelle, millä on vuorostaan kuivaa puuta.
Päivällä palasimme kotiin ja iltapäivällä otimme omenoita puusta talvisäilöön. Punakanelia oli puussa enemmän kuin luulimmekaan! Tosin osa oli linnunnokkimaa. Kun lintu nokkaisee omenaa, niin omena kohta alkaa mädäntyä nokkaisukohdan ympäriltä.
 Paljon oli hyviäkin. Ne pääsivät banaanilaatikkoihin sanomalehtien väliin.  Myös antonovka-omenat otettiin tänään puusta pois.
Illalla tein hunajalla maustetun omena-mannavispipuuron ja omenapannukakun. Pannukakku on tälläkin kerralla  munaton ja laktoositon. Sidosaineena käytin maitojauhetta.

Iltapäivällä kävimme myös poimimassa karhunvatut, joita oli taas kypsynyt paljon. Tämän päivän hillo tulikin karhunvatuista ja punakanelista. Neljä litraa karhunvattuja ja kuutisen litraa punakanelipaloja (lähinnä puolikkaina kuorineen, siemenineen, kannat ja kukkaperät ja huonot kohdat pois) mehumaijaan lähes tunniksi, koska halusin valuttaa kaiken mahdollisen mehun vatuista. Mies ei tykkää vattujen siemenistä, joten käytän vatuista vain mehun. Omenat hautuivat ylempänä. Sitten omenat sosemyllyyn ja suoraan kiersin omenamassan isoon 10 litran kattilaan, jonne lisäsin myös lopuksi vattumehun. Kiehautin nuo sekoitellen ja lisäsin  lähes 3/4 kiloa sokeria sekä lopuksi pieneen määrään sokeria sekoitetun pussillisen punaista Melatiinia. Keitin pari minuuttia. Hillon teon aikana olivat lasipurkit kiehuneet toisessa isossa kattilassa vedessä ja samoin metallikannet. Huuhdoin ne vielä Atamonilla. Kohtuullisen vähäsokerista kiinteää hilloa tuli toistakymmentä purkillista.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ai jai, kyllä tuollainen hillo maistuisi minulle lettujen kanssa. En yleensä muuten hilloa syö. Mutta mieheni sitä tykkää aamupuuronsa päällä.
Meillä vaan sitä omenaa ja sitruunaa, kuulemma sekin on hyvää :D
Mukavaa viikonloppua ♥

marumummeli kirjoitti...

Varmasti on hyvä makuyhistelmä tuollanen hillo, nams...

pappilanmummo kirjoitti...

Anneli: Ometekoinen hillo ei ole niin makeaa kuin kaupan hillot ja meillä luomua.
Marumummeli: Karhunvattu yksinään ei oikein maistu ja omena myös sakeuttaa tuon hyvin.