Sivun näyttöjä yhteensä

10.9.2014

Lääkinnälliset tukipohjalliset

Liikkuminen on ollut hankalaa kyynärkeppien jättämisen jälkeen, koska vasemman jalan poikittainen jalkaholvi on laskutunut. Eilen vietinkin aikaa jalkojen tutkimuksessa tukipohjallisia varten. Minulle myös selvitettiin, miten jalkani toimii ja mikä siinä on vialla. Toki apuvälineteknikko korosti, että hän ei ole lääkäri, mutta tietää kuitenkin miten jalka toimii ja mitä minun jaloilleni voi tehdä. Sain jumppaohjeita mm. pehmeän tasapainolaudan käyttöön ja varpaiden ja päkiän lihasten vahvistamiseen.
Jalkoja tutkittiin monella tapaa. Tukipohjallisten valmistaminenhan on prosessi, joka perustuu myös kehon ja kävelyn havainnointiin, jalkojen tutkimiseen ja jaloista otettuihin mittoihin. Valmistukseeen vaikuttavat näet tiedot jalkojen kuormittumisesta, virheasennoista, nivelten liikkuvuudesta, kipupisteistä jne.
Ja lopuksi otettiin muotit niin sanottua vaahtolaatikkoa apuna käyttäen. Mitat ja muotti sitten siirtyvät tietokoneavusteiseen tukipohjallisten 3D- valmistusohjelmaan asiantuntijalle.
Omenasatoa on korjattu talteen. Omenoita olisi jaettavaksi. Olemme osan jakaneetkin ja saimme happamia ns. hillo-omeniakin kai kolmisensataa litraa. Muutaman maijallisen olen keittänyt ja vielä ehkä hieman keitän näistä happamista eli parhaista hillo-omenista hilloa. Onneksi sentään päärynät on jo kaikki saatu puusta ja viimeinen erä on käsittelyssä. 

Tyrnitkin on poimittu. Kaikki ne vähät, mitä tänä vuonna tuli, ehkä litran verran. Suojasimme kaksi pensasta ja niissä säilyivät ne harvat marjat. Toiset jätimme suojaamatta ja ei marjan marjaa ollut noissa lintujen jäljiltä...

Karhunvattuja kypsyy yhä vain.

Toki iloitsemme sadosta, mutta nyt tuntuu yleisesti runsaudenpula vallitsevan.

Raamatun sana tänään: "Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa." (Jaakobin kirje 3:2)

7 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

On niitä omppuja teilläkin. Minä vasta aloittelen käsittelyä, mutta enempäähän me ei kyllä syödä, että mitä niille lopuille sitten?

pappilanmummo kirjoitti...

Olen tarjoillut omenia naapureille ja Miasiokauppaankin ja sukulaisille ja...

Jaana kirjoitti...

Hurja omenasato!

pappilanmummo kirjoitti...

Ja se on vain vasta yhdestä puusta!

Huopatossunen kirjoitti...

Tukipohjallisten hankinta lienee edessä minullakin, kun plantaarifaskiitti kiusaa jatkuvasti. Toivottavasti saat omistasi apua liikkumiseen.

pappilanmummo kirjoitti...

Huopatossunen: Toivottavasti saat maksusitoumuksen pohjallisten hankintaan. Minä en saanut.

sartsa kirjoitti...

Mulla on jo toiset tukipohjalliset. Kyl niillä kävely helpottuu, kun vaan muistaa käyttää niitä eri kengissä. Haasteellisinta on löytää kengät, joihin pohjalliset sopii oikealla tavalla.