Sivun näyttöjä yhteensä

6.9.2014

Vainajan viimeinen tahto

Työpäivä tänäänkin: siunaus. 


Monesti mietityttää, miksi halutaan pitää hiljaiset hautajaiset eli vain oman pienen porukan piirissä eikä edes ole muistotilaisuutta eikä laiteta lehteen kuolinilmoitusta.  Joskus on vain yksi saattaja, joskus kolme, joskus muutama enemmän. Toki usein vainaja on eläissään toivonut, ettei sitten suuria...mutta onko se todella muuta kuin vaatimattomuutta itseään kohtaan.

Tietysti toisaalta on ajateltavissa, mikä on vainajan viimeinen tahto... olisikin hyvä, jos olisi paperilla ajoissa kerrottu ne asiat, jotka ihminen toivoo kuolemansa yhteydessä tehtävän - niin kuin  myös hoitotestamentti olisi jo valmiina. Näin läheisten olisi helpompi toimia kyseisissä tilanteissa.

Minusta jokainen ihminen on niin arvokas, että häntä voi muistaa myös kuoltuaan. 
- Toki on tärkeää muistaa henkilöä tämän eläessä ja pitää häneen yhteyttä. 
KyJy2014-haasteeseen valmistuivat tänään Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seitsemän veljes -langasta. (Haasteen numero 8.) Olin viettämässä illansuuta ystävän syntymäpäivillä ja juttelun ohessa sain samalla nuo sukat hänelle lahjaksi valmiiksi. Sukat painavat  106 grammaa.

KyJy2014 aloitukset:  (valmiit sukat kuvineen löytyvät blogista)  
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.  
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.  
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.


Illalla ennen pimeän tuloa poimimme karhunvattuja. Niitä tuli taas yllinkyllin, pari kolmen litran astiallista. Tänä vuonna onkin varsinainen karhunvattuvuosi! Niissä ei ole matoja kuten oli vadelmissa kesällä paljon. 

"Jumala, sinä olet päiviemme valo, aurinkoa kirkkaampi. Sinä olet yön lepo, uupumustamme syvempi. Kiitos siitä, että joka hetki saamme jäädä käsiisi ja laupeutesi syliin. Ole meille silta illasta aamuun ja herätä meille yön mentyä uuden päivän ja toivon valo. Tätä pyydämme Jeesuksen nimessä. Aamen."

8 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kauniit Kerttu-sukat!

Minä olen kerran ollut kanttorina hautajaisissa, joissa ei ollut muita kuin pappi, minä ja vainaja. Vainajan ainoa poika ei halunnut tulla äitinsä siunaustilaisuuteen, eikä nähtävästi muita omaisia ollut. Aika karu tilanne. Omalle kohdalleni en kyllä haluaisi mitään suuria pippaloita sitten, kun minusta aika jättää, enkä esimerkiksi lainkaan kukkalaitteita arkulleni, ja muutenkin ennemmin sellaisen vapaamuotoisen kokoontumisen kuin muodollisen pönötyksen. Ei mustia vaatteita, ja tarjoilu vaikkapa nyyttäriperiaatteella. :) Vainajaa voi kunnioittaa niin monin eri tavoin, ottaen mieluummin huomioon hänen persoonansa kuin yleisesti sovitun käyttäytymiskoodin. Sellaiset hautajaiset minusta ovatkin mukavimmat, joissa on kaikesta huolimatta valoisa ja rento tunnelma, ihmiset rupattelevat tuttavallisesti ja vainajaa muistellaan lämpimästi hymyillen ja naureskellenkin. Olisi hienoa, jos jokaista ihmistä kokoonnuttaisiin aikanaan muistamaan sillä tavoin, hyvät ja iloiset muistot päällimmäisinä.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kauniit sukat. Itse olen miehelleni sanonut, että joskus kun kuolen, tulevat minua saattamaan vain aivan läheiset.

kosotäti kirjoitti...

Mie olen pojalleni kertonut ,miten haluantulla haudatuksi ja minne tuhkani sirotellaan.
Omassa suvussani on aina hauskat hautajaiset, itketään ja nauretaan vuoron perään. Kerromme vainajasta niitä iloisia asioita, muistelemme hänen tapaansa elää ja olla jne.
Näin suru tulee helpommaksi kantaa ja me kannamme sen yhdessä.

tuulento kirjoitti...

Tuntuu tosi ikävältä, ellei vainajalle ole saattajia viimeiselle maalliselle matkalle. Jos sukua ei ole paljon, voisi mukana olla ystävät. On tietenkin niinkin yksinäisiä ihmisiä, ettei ketään ole.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tämä usein kääntyy lasten tai omaisten syyllistämiseksi siitä, ettei tulla saattamaan. Minua itseäni on toinen vanhempi kieltänyt tulemasta hautaansiunaamiseen silloin kun hän itse katkaisi välit. En siis aio mennä. Välit tuskin korjautuvat siihen mennessä. Toinen vanhempani on jo kuollut ja häntä olin saattamassa.

iso gnu kirjoitti...

Kerttu-sukista aina tulee mieleeni Kerttu-tätini, jonka neulomista sukista tuo ohje tehty.Hän neuloo edelleen pian 93-vuotiaana.

Olen kokenut että hautajaisissa saan usein täydellisemmän kuvan omaisestani, kun eri ihmiset muistelevat. Toiaalta monelle on tärkeä saada surra ja olla mukana.

pappilanmummo kirjoitti...

Vainajan muisteleminen yhdessä on mielestäni tärkeää. Läheiset saattavat kuulla uusia asioita vainajasta ja iloita niistä. Myös siirtymäriittinä tuo yhdessä muisteleminen on erinomainen asia sureville.

Sara kirjoitti...

Minäkin olen todennut, että helpompaa se on varmasti, jos testamentti ja hoitotestamenttikin ovat jo valmiina. Ei tarvitse sitten arvuutella. Todella kauniit nuo sukat, varmasti mieluisa lahja. Minä lähdenkin tästä nyt selvittämään omia testamenttiasioita.