Sivun näyttöjä yhteensä

28.11.2014

Pikkujouluilua

Aikoinaan joulun valmistelut alkoivat Annan päivästä eli 9.12. mutta varsinainen joulukausi vasta Tuomaasta eli 21.12. Muutos joulukauden ajoittumisessa tapahtui 1800-luvulla saksalaisen esikuvan mukaisesti ensin herrasväen piirissä ja levisi hitaasti sitten koko kansan pariin. Ensimmäinen adventtisunnuntai vakiintui joulun aluksi 1800-luvun lopulla. Ensimmäistä adventtia kutsuttiin myös pikkujouluksi, jolloin sytytettiin joulun ensimmäinen kynttilä, adventtikynttilä, ja avattiin ensimmäinen luukku adventtikalenterista. (Uusi ajantieto) 
 Aikaisemmin joulunalusaika oli useimmiten tavallista arkea ja joulu oli sitten se suuri ja odotettu juhla. Nykyään jouluun liittyvä kaupallisuus on muuttanut joulunalusaikaa. Joulun juhlinta jo adventtina kertoo myös ihmisten tarpeesta juhlaan ja valoon pimeän ja pitkän syksyn jälkeen. Se kertoo myös meidän malttamattomuudestamme: Kaikki nyt ja heti. Voimme toki jo nyt juhlia Kristuksen syntymää adventtina, mutta joulunakin pitäisi olla jotakin juhlittavaa. Adventtina vasta odotamme... Jätetään jouluksi edes jotain, vaikkapa Enkeli taivaan -virsi ja jouluevankeliumi.

Adventtiin liittyvää pikkujoulua alettiin viettää ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina. Me tänä vuonna vietimme sitä jo nyt päivää aikaisemmin ;)

"Joulu on taas, joulu on taas, astiat täynnä puuroo.
Joulu on taas, joulu on taas, astiat täynnä puuroo.
Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo.
Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo."
Ensimmäinen jouluinen riisipuuro on nyt syöty ja maukkaaksi, hyvin hautuneeksi todettu. Ja mantelikin löytyi puurosta.
Kyläpelimannit soittivat joululauluja. Viulisti on 86-vuotias! 

Muutakin ohjelmaa oli pikkujoulussa, jota me seniorit vietimme tänään. Juontajakin täytti juuri 80 vuotta. Oli vuosikatsaus toimintaamme ja mitaleidenkin jakoa. Pappi puhui ja oli tietokilpailua ja arpoja ja savolaisen kalakukon syönnistä juttu ja tietysti ne pakolliset vitsit ja mukavaa yhdessäoloa.
 Kahvin kera nautimme joulutorttuja. Nekin ensimmäisiä tämän vuoden joulun edellä.
Ja joulupukki vieraili ihan Korvatunturilta asti.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Mekin söimme koulussa pikkujoulupuuroa luumukeiton kanssa. Nam, hyvää oli. Lapset rakastavat puuroja ja tänäänkin oli "parasta ruokaa koulussa ikinä!"

Anneli kirjoitti...

Niin jouluista !
Eka pukki jonka näin tänä vuonna :)

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Muistelenkin, että juuri puurot olivat koululaisten mieleen. Kotona niitä kai harvoin tehdään - eikä ainakaan hauduteta niin pitkään kuin laitoskeittiöissä.
Anneli: Tästä se pukkeilu taitaa alkaa.