Sivun näyttöjä yhteensä

27.2.2015

Vaellusharjoittelua

Vihdoin alkoivat kävelyharjoitukset. Olen siis lähdössä huhtikuun loppupuolella taas kerran vaeltamaan, tällä kerralla Italiassa. Olen vain hiihtänyt enkä lainkaan kävellyt aikoihin. Nyt aloitin kevyesti.

Sauvakävelin iltapäivällä lähikauppaan vanhoilla, siis viimekeväisillä, vaelluskengillä kokeillen, miltä ne tuntuvat jaloissa. Tosin en muita vaellusjalkineita voinutkaan jalkaan laittaa, koska kävelylenkkarit tuntuvat vielä kovin viileiltä ja vielä vanhemmat vaelluskengät, siis kymmenen vuoden takaa, ovat jo sen verran huonot, etteivät pidä vettä. Loskaa kävelyteillä kyllä oli! Askelmittariin tuli 6,5 kilometriä tuosta reissusta, jolla tosin poikkesin pienten perheessäkin vierailemaan. Puolet matkasta kannoin selkärepussa nelisen kiloa kauppaostoksia. Vähitellen pitäisi alkaa totutella myös painavan repun kantamiseen vaellusta varten.

Illalla leivoin yksiä lapsenlapsia varten paria lajia sämpylöitä ja tietysti sen mustikkapiirakan.
Toisiin sämpylöihin laitoin puolisen litraa vettä, kaksi kuivahiivaa, 2 desiä vehnäleseitä, kymmenkunta desiä vehnäjauhoja, teelusikallisen suolaa ja ruokalusikallisen hunajaa ja puolisen desiä rypsiöljyä. Nousseen taikina kaaviloin kahdeksi levyksi, joille levitin parinsadan gramman rasiallisen maustamatonta laktoositonta tuorejuustoa ja kolmisen desiä keitettyä ja hienonnettua porkkanaa. Taikinalevyt rullasin ja leikkelin paloiksi. Nostatin ja paistoin 225 asteessa noin 10 minuuttia. Annoksesta tuli pieniä pyörylöitä pari pellillistä.
Toiset sämpylät tein vain lusikalla sekoittamalla taikinan, jossa oli teelusikallinen suolaa, yksi pussi kuivahiivaa,  ruokalusikallinen hunajaa, loraus valkosipuliöljyä,  kolmisen desiä porkkanasosetta, kourallinen auringonkukansiemeniä ja parikolme desiä = pussinpohja sämpyläjauhoja ja loput vehnäjauhoja noin neljään desiin vettä. Annoksesta tuli isohkoja sämpylöitä 26 kappaletta.

Mies kävi eilen kokouksessa Vääksyn Myllyn tienoilla ja kävi myös myllyllä ostoksilla. Niinpä meillä on nyt monenlaisia leseitä ja spelttirouhettakin
ja hiutaleita ja Ruislastuja. Ruislastuja on ollut mukava nakerrella ja muut löydöt tulevat hyvään käyttöön leipomisessa.

Tänään on ollut myös siivouspäivä: vihdoin on makuuhuone kunnolla putsattu ja tavarat ulkoilutettu ja pesty oksennustaudin jälkeen...

Raamatun sana tänään lohduttaa ja johdattaa sopivasti vaellukselle: "Herra antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen." (Psalmi 91:11-12)

26.2.2015

Pienestä pitäen

Oppia ikä kaikki. Siksipä tämän viikon Valokuvatorstain haaste (numero 357) on oppia.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

25.2.2015

Lapsen valepalmikkosukat ohjeineen

Neuloin Novitan  Pastellitaika Nallesta noin 30 numeron jalkaan valepalmikkosukat. Sukat painavat 50 grammaa (ja kerästä jäi vain 47 grammaa - en punninnut kerää ennen aloitusta, mutta useinkaan niissä ei ole sitä määrää, mitä mainitaan). Neuloin sukat 45 silmukalla: 10, 10, 10 ja 15 puikollaan.
Malli: kolme oikein, kaksi nurin ensin kaksi kerrosta. Sitten seuraava kerros: nosta silmukka, kaksi oikein ja nostettu silmukka vedä näiden yli, kaksi nurin. Neljäs kerros: yksi oikein, langankierto, yksi oikein, kaksi nurin. Seuraavat kaksi kerrosta taas kuten alussa: kolme oikein, kaksi nurin.  Toista  näitä neljää kerrosta niin pitkälti kuin varren pituuden haluat.
Kantapäätä aloitettaessa siirsin 2 nurjaa silmukkaa edelliselle puikolle tasatakseni silmukkamäärää kantapäään ja päällysosan kanssa sekä kuvioreunoiksi.
Neuloin varteen kymmenen kuviota ja kärkeen yksitoista ennen päättelyä.
Tein taas pataleivän. Tällä kerralla vähensin vieläkin suolan määrää: laitoin kulhoon 1 ja yhden neljäsosan teelusikallista suolaa, teelusikallisen kuivahiivaa, viisi desiä vehnäjauhoja, puolitoista desiä kauralesettä ja puolitoista desiä sämpyläjauhoseosta ja pari ruokalusikallista nokkosjauhetta. Lopuksi laitoin hieman yli neljä desiä lämmintä vettä ja sekoittelin kaikki lusikalla.Kun taikina oli muhinut kelmulla ja leivinliinalla peitettynä keittiön työpöydällä kulhossa parikymmentä tuntia, lisäsin siihen puolisen desiä sämpyläjauhoja, jotka pyörittelin lusikalla taikinaan kulhossa. Samaan aikaan laitoin uunin lämpiämään 225 asteeseen ja uuniin padan kansineen. Paistoin leipää kannen alla puoli tuntia ja vartin vielä ilman kantta. Maukasta jälleen!

Viisivuotias pohti mummojen ja pappojen nimityksiä, koska kaikki isovanhemmat kulkivat samoilla nimillä. Hän selitti että meillä on Kone-pappa ja Urheilu-pappa ja Rakkaus-mummo (tämä mummo halaa paljon) ja Piirakka-sukka-mummo...

Sama viisivuotias oli ahkerasti laskenut pitkää mäkeä ja taas kerran vetänyt pulkan melkein mäen päälle. Hän kävi siihen makailemaan  ja sanoi: "Energiat on ihan loppu."

Raamatun sana tänään:"Koska Jeesus on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." (Heprealaiskirje 2:18)

24.2.2015

Lumikenkäkävelyllä

 Oli lumikenkäkävelyharjoittelun mahdollisuus tarjolla. Niinpä lähdin kokeilemaan uudenlaisilla lumikengillä. Meillä kotona on vanhat vuosikymmeniä sitten hankitut lumikengät. Nykyiset ovat kevyempiä ja ehkä helpommin jalkaan laitettavia.
 Ja nykyiset ovat pienemmän tuntuisia muutenkin.
Sekä mäkeä että upottavaa lumista metsää ja
ajettua hiihtouraakin pitkin oli helppoa tallustella sauvojen kanssa. Tänään tosin jotkut vielä tuolla hiihtelivätkin.
Me lähetysväki olimme mukana paistamassa lättyjä ja myymässä myös makkaraa vuoroin räntäsateessa, vuoroin vesisateessa lumikenkiä kokeileville ja tietysti myös katsojajoukoille. Toki paljon enemmän olisi saanut olla mukana väkeä tapahtumassa.
Eilen illalla laitoin takkauuniin ritilän päälle ohrapuuron hautumaan. Pyrex-kulhossa on puolitoista litraa laktoositonta kevytmaitoa ja neljänneslitra rikottuja ohrasuurimoita ja puolitoista teelusikallista suolaa. Ne ohraryynit laitoin jo päivällä tuohon turpoamaan. Illalla sitten kulho takkaan.
 Parin tunnin kuluttua laitoin puuroastiaan kannen päälle.
Aamulla oli maukas hyvin hautunut puuro vielä lämpimänä syötäväksi. Minusta tuo juuri kuoren alla pinnassa on parasta...
  
Raamatun sana tänään: "Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.” (Jes. 58: 6-9)

Mustaa puuta

Pieni Lintu - MakroTex challenge 
MakroTex-haasteen aiheena on tällä viikolla MUSTA.



Eteläisestä Tansaniasta tai oikeammin Mosambikista kotoisin oleva makonde-kansa on afrikkalainen etninen ryhmä. Makondet tunnetaan taidokkaista puuta kaivertamalla luoduista veistoksistaan. Makonde-veistäjät kaivertavat kertomuksia ja turisteille pienempiä töitä kovaan mustaan eebenpuuhun. Liialliset puiden hakkuut ovat vain tulleet tämän ebenpuun eli mustanpuun turmioksi. Mutta: Oikeaoppinen makondetyö ei  olekaan syvänmusta vaan tummanruskea. Musta väri on nimittäin peräisin  kenkälankista. Ja kaikkein luonnonmukaisimpaan versioon jätetään pala vaaleaa kaarnaa merkiksi puun alkuperästä kuten tuossakin kirahviveistoksessa.

Nuo veistokset toin tuliaisina Tansanian Mtwarasta, jossa vierailin parisen vuotta sitten.

23.2.2015

Maaastokuvioiset sukat ja peltileipää

Lapsenlapsi pyysi viime viikolla, että neuloisin hänelle uudet sukat. Lankakorista hän valitsi maastokuvioisen langan sukilleen. Nyt sain valmiiksi nuo sukat noin 36 numeron jalkaan sopiviksi. Neuleessa oli 44 silmukkaa. Sukat painavat 92 grammaa. Neuloin varteen ja päällysosaan resoria vaihdellen yksi oikein, yksi nurin ja kaksi oikein, kaksi nurin kymmenen kerroksen välein.
Illalla tein peltileivän. Taikinaan laitoin 5,5 desiä vehnäjauhoja, 4 desiä kaurahiutaleita, pussillisen kuivahiivaa, 1,5 teelusikallista suolaa, ruokalusikallisen hunajaa, puoli desiä valkosipulille maistuvaa öljyä ja lopuksi sekoittelin lusikalla sekaan puolisen litraa vesimaitoseosta (laktoositonta, puolet kumpaakin). Löysähkön taikinan jätin nousemaan noin puoleksi tunniksi ja sitten levittelin sen leivinpaperin päälle pellille ja vetelin taikinapyörälla urat. Päälle ripottelin vielä seesaminsiemeniä. Nostatin taikinaa vielä noin uunin lämpeämisen ajan ja paistoin 220 asteessa noin 25 minuuttia.

Sana tälle päivälle: " Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni! Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen. Herra, jo aamulla kuulet ääneni, aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi. (Psalmi 5:2-4)

22.2.2015

Lentopallossa pieniä katsojia

Paastonajan kirkollinen väri on violetti. Tämän pyhäpäivän eli ensimmäisen paastonajan sunnuntain keskeinen aihe jumalanpalveluksessa on kertomus Jeesuksen kiusaamisesta autiomaassa. Häntä houkuteltiin pettämään kutsumuksensa, mutta hän voitti kiusaukset. Kiusaaja ei jätä rauhaan ketään nykypäivänkään ihmistä, mutta apumme on Kristus, kiusausten voittaja.
 "Murra pahuuteni valta, Herra, suojaa saatanalta.
Sinussa on voimani. Asu, Jeesus, luonani."
(Virsi 305:4)

Olin tänään toimittamassa jumalanpalveluksen. Ajelin kirkkoon räntäsateessa ja liukkailla uurteisilla teillä ja kirkosta kotiin ajellessa vuorossa olikin vesisade. Kyllä näillä sateilla hanget pian madaltuvat. Matkan varrella katselin järveä ja vesi lillui jo siellä jään pinnalla. Eipä taida enää kauan olla  pilkkimiskelejäkään ellei tule takatalvi. Täällä etelässä taitavat myös vähitellen tämän talven hiihdot olla jo hiihdetty. 

Tänään oli aikamoisen huono luistelukeli Finlandia-hiihdossakin. Eipä meidän porukasta sinne enää kukaan lähtenyt uudelleen hiihtämään kuten joinakin vuosina joku veljeksistä. Vielä eilisen Finlandia-hiihdon jäljet tuntuvat hiihtäjissä. Minä olen vielä kunnossa (en ole saanut vielä tähän mennessä oksennusmahatautia) eikä hiihtokaan tehnyt pahaa minulle, kun hiihdin tarpeeksi hitaaasti. Sainkin kotikommentin: Se on kilpailu eikä laturetki. Laturetkenä minä sitä olen hiihdellyt - mielestäni turhaa tässä iässä on enää liikaa rehkiä elämän kustannuksella. Kun tänään illalla olimme lentopallopelissä, niin veljekset kertoilivat omia Finlandia-hiihdon tuntemuksiaan ja vaivojaan. Aika velikultia he ovat ja kovia kilpailemaan keskenäänkin! 

Lentopallopeliä seuraamaan oli tullut tänään myös jälkikasvua. Pari pientäkin viipelsi innokkaasti liikuntasalissa. Näin talvilomaviikoilla on nuorisoa ollut liikkeellä meidän mummojen ja pappojen luona.
Lentopallossa oli paljon vauhdikkaitakin tilanteita. (Kuva AW)

21.2.2015

Finlandia-hiihto hiihdetty

Aamulla mies laittoi sukset kuntoon eli voiteli ne tällaiselle loskakelille sopiviksi.
Lähtöä odotellessa
Lähdössä piakkoin
Mäissäkin oli samaan aikaan hyppääjiä.
Tämän vuoden Finlandia-hiihto on hiihdetty tänään. Hiihtokeli oli yllättävän hyvä, vaikka oli nuoskainen latu. Haasteena oli märkä lumi, lämpötila +2 ja vettä ripsutteli ajoittain. Suksien voitelu oli hyvä, mutta viimeisellä kymmenellä kilometrillä minulla luisto loppui suksista - pitoa riitti. Miehellä kävi toisinpäin! Molemmat selvisimme maaliin,  kropan kunnosta  huolimatta!                                                       
Ja nyt hiihdon jälkeen kotisaunaan nauttimaan lämmöstä ja levosta.

20.2.2015

Kerttu-sukat farkunsinisinä

Jälleen uudet Kertut Novitan suomalaisesta sukkalangasta. Nämä painavat 105 grammaa ja on neulottu noin 38-numeroiseen jalkaan. Nämä matkaavat Missiokauppaan lähetystyön hyväksi myytäviksi.

Pitipä saada nämä valmiiksi alta pois, koska lapsenlapsi pyysi itselleen sukkia ja oli hyvä sovittaa uutta aloitusta vielä ennen kuin hän lähti kotiinsa. Pienet näet haettiin tänään illansuussa.

Paasto on aloitettu meillä vähän liian tosissaan. Meillä näet tuo vatsatauti on jatkanut taivaltaan ja vuorostaan mies sai sen voimakkaana. Odotan vain, koska itse saan tämän pöpön. Niinpä tämä päivä kului lasten kanssa aika rauhallisesti pääasiassa sisällä. Vielä edellinen sairaskaan ei ollut kovin hyvässä vedossa. Ulkona olikin märkää, loskaa ja liukastakin, joten ei sinne tehnyt ainakaan minun mieleni. Myös lukemista, piirtämistä, kuntopyöräilyä, kuperkeikkoja, palapeliä sisältyi päivään pienten kanssa.

19.2.2015

Raitista ilmaa ja Eijan-päiviä

Aamupäivällä  kaikki pienet olivat ulkona pitkään, myös jälleen ulkona nautitun välipalan kera. Monenlaista touhua löytyi mäenlaskun lisäksi. Pitkää mäkeä (= meille tulevaa lähitietä) oli mukava lasketella pulkalla ja kelkalla jonossa koko porukka. Ja sitten taas pihaan ja alas uudelleen. Energiaa kului myös lapsilla "ruoanlaitossa" ja lumen lapioinnissa.

Mummo leipoi lasten ulkona ollessa tietysti sitä "pakollista" mustikkapiirakkaa. Eilinen vatsatautinenkin on jo lähes kunnossa. Kun uuni lämpisi, niin samalla tuli myös pannukakkua ja eilen muhimaan laitettu pataleipä. Tällä kerralla laitoin pataleipään suolaa vain 1,5 teelusikallista. Sekin oli aivan riittävä määrä tuohon leipään.
Iltapäivällä oli lumipallojen pyöritystä ja lumiukon rakentamista.
Keskimmäisen kanssa lähdimme humputtelemaan ihan kaupunkiin asti. Ensin kävimme hakemassa  numerolaput Finlandia-hiihtoa varten.
 
Samalla tutkistelimme Lahti-hallia muutenkin ja sinne tulevia mainoksia.

Varsinainen kaupunkimatkamme kohdistui serkun nimipäiville. Siellä tapasimme kaikki elossa olevat isäni puolen serkut ja osan heistä perheineenkin. Olipa mukava nähdä joitakin pitkästä aikaa. Tällaiset nimipäivänvietot ovat kivoja. Lapsenlapsikin sanoi, että oli siellä mukavaa, vaikkei siellä ollut edes leluja.

18.2.2015

Mäenlaskua ja laskeutumista paastoon

Paastonaika alkaa tästä päivästä, laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.
"Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme."
(Virsi 54:1)
Saimme tänään kolme lastenlasta hoitoomme muutamaksi päiväksi. Vanhin heistä aloitti tänään paastoamisen. Ei kylläkään omasta halustaan, vaan hänelle tuli oksennustauti.
Lapset olivat päivällä innokkaasti ulkona nauttimassa lumesta ja mäenlaskusta, osin keskenään, osin papan kanssa.
Välipalakin, lämmintä mehua ja rinkilöitä, nautittiin ulkona kesken touhujen.
http://heivatutkudelmat.blogspot.fi/2015/02/paastonajan-haaste-hyvan-tekemiseen-182.html
ps. Heivatut kudelmat- blogissa on tärkeä haastevinkki paastonajan paastoon.

17.2.2015

Letunpaistossa

Jos viikonloppu meni urheilukilpailuissa, niin tämä ilta oli vuorostaan diakonian ilta: yhteisvastuukeräyksen hyväksi olin paistamassa lettuja. Laskiaistiistaina on aina seurakunnan ja muiden kyläyhdistyksen toimijoiden Perheiden laskiaisrieha. Oli kasvomaalausta, hevosrekiajelua, peffamäkeä, arpajaisia, kahvitusta, makkaranpaistoa jne. Olin ensimmäistä kertaa lätynpaistajana tässä mukana. Kolmella muurikalla paistoimme lähes neljä ämpärillistä lättytaikinaa. Ja eipä ne lätyt olleet hinnalla pilattuja: niitä myimme euron kappale hillon ja kermavaahdon kera yhteisvastuun hyväksi.
" Herran suuna, käsinä vaellamme yhdessä,
että kaikki maailma voisi Isään uskoa.
Yksin emme työtä tee, toinen toista tarvitsee.
Tuomme vaihtopöydälle lahjamme ja puutteemme."
(Virsi 428: 3,4) 

Hiihdimme eilen ja mies hiihti tänäänkin. Minua hieman vielä harmitti eilinen mahalasku - ladut olivat liukkaat ja sukset luistivat lähinnä taaksepäin ainakin ylämäissä.

Vielä hauras

MakroTexhaasteen aiheena tällä viikolla on HAURAS.
"Jumala, Isämme.
Sinä annat meille elämän lahjaksi.
Kiitos sinulle siitä,
että suljet tämän lapsen hoivaasi ja suojelukseesi.
Ota hänet kasteen armoliittoon,
jossa Jeesuksen rakkaus on todellista
elämän kaikissa vaiheissa.
Hän on nyt vielä hauras ja heikko,
ole sinä hänen kanssaan ja kanna häntä sylissäsi.
Valaise koko hänen elämänsä.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen tähden."

15.2.2015

Hiihtokilpailuissa

Viikonloppu on kulunut hiihtokilpailuissa talkoohommissa. Mies oli lähinnä lähettäjänä ja minä vain kaatelin kahvia... Väkeä oli satoja kumpanakin päivänä liikkeellä. Lauantaina olivat yksilökilpailut ja sunnuntaina viestit. Oli mukava seurata kilpailuja.
 Nuoret kokeilivat suksiaan ja laittoivat itseään huoltajien kera lähtökuntoon.
Lähdössä puolen minuutin välein ensin nuorimmat kahden kilometrin, sitten vähän vanhemmat kolmen kilometrin, sitten viiden, kahdeksan ja kymmenen kilometrin lenkeille.
 Lauantaina keli oli nollan vaiheilla ja jonkin aikaa luntakin pyrytti.

Illansuussa palasimme kotiin ja teki mieli ladulle. Niinpä hiihdin tavallisen lenkkini ennen kuin aloin leipoa laskiaispullia ja voisilmäpullia ja tietysti sämpylöitäkin samalla uuninlämmityksellä. Illalla vielä saunoimme ja
vietimme yhdessä ystävänpäivääkin.
Tämä laskiaissunnuntai vietettiin taas liikunnan parissa. Tosin itse emme paljoa liikkuneet, vaan olimme taas talkoohommissa... Ja juuri paistetut munkit tekivät kauppansa tänäänkin parhaiten.
 Viestiin hiihtäjiä lähetettäessä tarvittiin starttipistoolikin.
Taas nuorimmat lähtivät ensimmäiseksi lyhyimmille matkoilleen: yksi perinteistä ja kaksi vapaata hiihtävää oli joka joukkueessa.
Makkara teki kauppansa. Tarjolla olikin hyvää pienyrittäjän lihaisaa makkaraa.

Toki tänään sunnuntaina oli myös kirpeä pakkasilma. Aamulla mittari näytti kolmeatoista, sitten kymmentä ja kuuden asteen tienoilla hiihtopäivän lopuksi. Suksien voitelijat taisivat osata tehtävänsä.

Vielä oma liikuntakin on vuorossa tänään: Se jokaviikkoinen parituntinen lentopallo.