Sivun näyttöjä yhteensä

19.3.2015

Siitepölyä mehiläisille

Mehiläiset ovat löytäneet jo siitepölyä ja kantavat sitä pesään jaloissaan. Mehiläiset keräävät nyt keväällä  pajun ja lepän siitepölyä. Proteiinipitoinen siitepöly on tärkeää ravintoa mehiläisten toukille, jotka tarvitsevat tähän aikaan ruokaa kehittyäkseen. "Leipää" heillekin!

Tämä viikko on ollut taas monenlaista touhua. Tiistaina kävin tutkimuksissa keskussairaalassa. Samana päivänä oli  Lappiin lähtevien infotilaisuus ja vielä paikallisen Suomi-Unkari seuran vuosikokous, jossa Unkarin suurlähettilään varamies tri Urkuti György piti aluksi esitelmän ”nykypäivän Unkari” ja sitten kahvihetken jälkeen oli vuosikokous.
Keskiviikkona olimme illalla Sibeliustalolla kuuntelemassa konserttia Laulaja - Olavi Virta. 

Kävelin tänään yli kymmenen kilometriä. Pitkästä aikaa tein kunnon lenkin. Kävelin näet lähetyspiirin kylille ja takaisin sitten kotiin. Matka ei tuntunut pitkältä, vaikka etukäteen mietin jalkani kestävyyttä. Jalat kulkivat hyvin ja kävelysauvat ovat mukavat antamassa vauhtia ja tukevuutta/turvallisuutta liikkumiseen.

Tänään torstaina vierailin kahdessa lähetyspiirissä kertomassa Suomen Lähetysseuran Thaimaan työstä ja samalla myös sen Mekong-alueen työstä. Oli mielenkiintoista kokea, että mukanaolijat innostuivat myös kyselemään lisää. Elämän leipää ollaan lähetystyössä jakamassa. Näin "leipäviikolla" viime sunnuntaita kutsutaan leipäsunnuntaiksi  onkin hyvä puhua monenlaisesta leivästä, niin maallisesta kuin hengellisestä. 

Raamatun sana tänään on samalla tuo ruokavirsi 473:1: "Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää." (Psalmi 145:15-16)

4 kommenttia:

mm kirjoitti...

En ajatellut, että mehiläiset olisivat jo hereillä. Täällä meillä ei kukaan eikä mikään pörise, tai siis tikka kyllä pärisee, mutta eivät vielä hyönteiset.

Kiva, kun kerrot Thaimaastakin. Se kirkko tarvitsee paljon rukoustukea.

aimarii kirjoitti...

Olet ihailtavan energinen ja niin osallistuva moneen asiaan.
Toivottavasti ei sää muutu enää ihan talviseksi, ettei mehiläisille tulisi hätää.
Meillä on melko kylmää ja tuulista, ei keväästi tietoa.
Olavi Virta konsertti olisi itselelni elämys. Tykkään hänen musiikistaan.

Jaana kirjoitti...

Mielenkiintoista kuulla mehiläisistänne! En ole tiennytkään, että näin alkukeväästä jo alkavat kerätä siitepölyä.

Ihanat mustikankukat!

pappilanmummo kirjoitti...

mm:Vielä sunnuntainakin Thaimaan lähetystyöstä lähetyslounaalla...
aimarii:Reipas pakkasaamu tänään. Suojalevyt laitettu mehiläispesien eteen...
Jaana: Siitepölyä on jo ihan näkyvästi liikkeellä.