Sivun näyttöjä yhteensä

23.4.2015

Matkalla pyhiinvaellukselle Fransiskuksen reitille jo La Vernaan

Torstaina aamuyöstä läksin matkaan kohti Italiaa. Ensin mies vei minut bussille ja bussilla matkasin lentokentälle. Lentokentällä sain matkaliput ja tapasin toiset vaellusryhmän jäsenet. 

Lento sujui hyvin. Tavaratkin tulivat perille ehjinä. Reppu kannatti laittaa tulevaan muovipussiin, jolloin se ei likaantunut ja sauvatkin pysyivät hyvin repussa.
Rooman lentokentällä olimme kolmen tunnin lennon jälkeen. Siellä meitä odotti bussi, jolla pääsimme La Vernan luostariin, jonne majoittauduimme kolmen jälkeen.
Siamo venti pellegrini dalla Finlandia eli olemme 20 pyhiinvaeltajaa Suomesta. Juuri saapuneina Rooman lentokentälle ja lähdimme etsimään bussiamme, jolla pääsimme La Vernaan, vaelluksemme alkupisteeseen. Olemme lähdössä vaeltamaan kohti Assisia ja tutustumaan Fransiscus Assisilaisen jalanjälkiin. Franciscus Assisilainen oli oikealta nimeltään Giovanni di Bernardone. Hän syntyi vuonna 1181 (tai 1182) Assisissa ja kuoli vuonna 1226 Assisissa.
Tällä bussilla sitten aluksi matkasimme noin 300 kilometriä.

Toscanan maakunnan puolella sijaitsee La Vernan fransiskaanikirkko ja -luostari. Saavuttuamme La Vernaan bussi jätti meidät varsinaisen luostarialueen ulkopuolelle. Siellä heti siirryimme  pienelle kukkulalle, jossa aivan heti aluksi näimme käärmeen. En kuitenkaan tunnistanut, mikä se lajiltaan oli.
Tällä kukkulalla pidimme matkamme ensimmäisen rukoushetken, jota varten tuli kaivaa repuistamme virsikirjat.
Hartauden jälkeen lähdimme kävelemään luostariin. Luostari La Verna sijaitsee laajassa kansallispuistossa, jonka koko nimi on Il Parco nazionale delle Foreste Casentinesi, Monte Falterona e Campigna. La Vernan seuduilla oli käynyt trombi vähää ennen ja joka puolella oli paljon juurineen kaatuneita puita.
  
Reppu selässä vaellus alkoi.
 Näitä merkkejä alamme seurata vaelluksellamme.

Kevät täällä oli paljoin pitemmällä kuin kotimaassa. Paljon on kukkia rinteillä ja metsässä. Valkovuokot ja keltavuokot ja orvokit ja monet muut kevään tutut kukat kukkivat. 
La Vernan luostari on iso

 
Meidän kolmen hengen majoitushuoneemme oli hyvä, osa majoitui retkeilymajan puolelle.Keitimme huoneessamme uppokuumentimella heti teetä ja söimme eväsleipiä. Tosin matkalla oli ollut yksi puolen tunnin pysähdys, mutta kun matka kesti yli neljä tuntia, niin jo alkoi nälkäkin tulla.
 Majoittautumisen jälkeen kerkisimme ennen iltaa tehdä kierroksen luostarissa, monen monissa kappeleissa ja ympäristössä.

Ison puisen ristin luota on näkymät Casentino laaksoon - se sijaitsee  1228 metriä merenpinnan yläpuolella, Voi ihailla henkeäsalpaavia näkymiä laaksoon.

Maasto on suurimmaksi osaksi kukkulaista ja keskikorkeaa vuoristoa. Korkeuserot ovat huomattavia. Oli kylmä tuuli ja muutenkin viileää. Kylmyys tunki ytimiin saakka, vaikka päällä oli lähes kaikki mahdollinen lämmin varustus. Satoikin hieman.
Kellotapulin kellon lahjoitti San Bonaventura vuonna 1257. Kellotapulin alla olevassa kappelissa on Andrea della Robbian noin 1485 valmistama lasitetusta keramiikasta alttarilla oleva Neitsyt.


Fransiskus Assisilaisen elämästä oli freskokuvasarja.
Puolivälissä käytävää on vanha ovi, joka mahdollistaa pääsyn tummaan luolaan, jonka perällä on suuri laattakivi. Tämä oli paikka, jossa Fransiscus nukkui käyttäen karkea kiveä kuin sänkyä.
Täällä La Vernassa Fransiscus sai stigmansa. Franciscuksen ollessa syksyllä 1224 rukoilemassa La Vernan vuorella hänen käsiinsä, jalkoihinsa ja rintaansa ilmestyivät samanlaiset haavat (stigmat), kuin ristiinnaulitulla Kristuksella oli evankeliumien mukaan ollut. Franciscus peitti nämä haavat kääreisiin, mutta ne eivät ennen hänen kuolemaansa (1226) parantuneet.
Puut ovat jo enimmäkseen vihreitä ja monet pensaat ja hedelmäpuut kukkivat - mitä ylemmäs kohti La Vernaa tulimme, sen vähemmän silmut olivat auenneet. La Verna sijaitsee 1128 metrin korkeudessa merenpinnasta.




Fransiscus ja susi
Fransiskaanien käyttämä asu - tässä ehkä ei sentään Fransiscuksen?

Klo 18.30 oli kappelissa hartaus, jossa ensin oli puolen tunnin hiljaisuus ja sitten varsinainen hartaushetki.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit kuvat ja kokonaisuus tuosta päivästä. tv. Timo