Sivun näyttöjä yhteensä

16.9.2015

Hilloilua: mustikkaa, puolukkaa ja karhunvattua.

Mies toi minulle auton vara-avaimet maanantai-iltana, että pääsisin lähtemään mökiltä pois omalla autolla. En toki vielä maanantaina lähtenyt kotiin, vaan vasta tiistaina vielä metsäretken tehtyäni. Sain näin avaimen kadottua yllättäen viettää mökillä pitkän yhtäjaksoisen ajan. (Ja auton varsinaista  avainta en ole vieläkään löytänyt.)
Maanantaina nostin  perunat mökin kasvimaalta. Sain koko laatikollisen perunoita - eivät myyrät olleet vieneet kuin pienen osan.
Kun mökille olin jäänyt jumiin, niin pitihän tuo aika käyttää mahdollisimman hyvin. Innostuin poimimaan  puolukoita entisten lisäksi. Ongelma on vain: ne pitää putsatakin ja jakaa eteenpäin. Toki löysin myös mustikoita vielä omasta pihasta monta litraa. Pihasta poiminkin niitä käsin aina puoli litraa kerrallaan pieneen puolen litran astiaan. Siten ne oli helppo nopeasti myös puhdistaa ja pääsi näin välillä oikaisemaan kunnolla selkänsä.
Tiistaina ja keskiviikkona olen ollut kotona hilloamassa olan takaa. Pari puolukkahilloannosta tein ja mustikkahilloa keittelin. Mustikkahillo jäi löysäksi, koska nämä syksyn mustikat ovat jo aika vetisiä, vaikka laittelin siihen reilusti punaista Melatinia saostukseksi. 
Karhunvattuja kasvaa kotipuutarhassa. Ne kukkivat hyvin kesällä ja alkoivat tehdä  marjaa, mutta nyt vasta todenteolla raakileet alkavat kypsyä. Jos vain lämmintä riittää, karhunvattuhilloa voin tehdä toisenkin kerran. Nyt tein vain parin litran kokoisen annoksen hillo-marmeladisokerilla pussissa olevan ohjeen mukaan ja sain neljä pientä purkillista hilloa.
Pienet olivat illalla kanssani ensin purkittamassa puolukkahilloa ja sitten teimme yhdessä puolukka-mustikkapiirakan.
Laktoositon ja munaton marjapiirakka: 100 grammaa laktoositonta margariinia pehmitetään mikrossa 15 sekuntia, lisätään desi sokeria ja hierotaan vaahdoksi. Lisätään kaksi teelusikallista vaniljasokeria,  yksi teelusikallinen leivinjauhetta, puolitoista desiä vehnäjauhoja ja puolitoista desiä kaurahiutaleita. Sekoitetaan ja lisätään puoli desiä vettä. Sekoitetaan edelleen lusikalla ja tasoitetaan lasivuokaan taikina pohjalle ja päälle puolet mustikoita, puolet puolukoita. Hillosokeria ripotellaan vielä marjojen päälle. Uuniin 225 asteeseen noin 25 minuutiksi.
 Kyllä meille kelpasikin. Kuulemma mustikkainen osuus on parempaa kuin puolukkainen!

Sana tänään:Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. (1 Timoteuksen kirje 6:17)

4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Kiitos taas kerran! Sekä puolukoista että puolukka-mustikkapiirakan avustajien illasta ja puolukkahillosta. Tyyne pääsikin tänään leipomaan 2x, kun aamulla auttoi minua ja illalla vielä teillä. Ja huomenna jatkuu kun mennään perhekerhoon ja siellä leivotaan ja sitten vielä perjantaina leivotaan tyynenpäivää. Pikku leipurin leivontaviikko :)

pappilanmummo kirjoitti...

Toivottavasti jäi sitä eilistä suklaakakkua palanen tyttösellekin...

Marjut kirjoitti...

Nam, kylläpä näyttää piirakka hyvältä. Puolukoita pitää jostain hankkia lisää, koska pakastin näyttää niiden osalta miinusta :)

pappilanmummo kirjoitti...

Marjut: Uusi piirakka pitäisikin leipoa, kun edellinen hävisi jo suihin.