Sivun näyttöjä yhteensä

30.10.2015

Kurpitsakeitto

Tähän aikaan vuodesta löytyy monenlaisia kurpitsakeittojen ja kurpitsapiirakoiden ohjeita. Kurpitsasosetta minulla on ihan liiankin kanssa. Eilen siis tein kurpitsasoseen liemestä pataleipiä, tänään valmistin kurpitsakeiton.

Kurpitsakeittoon laitoin litran kurpitsasosetta, litran kiehuvaa vettä, jossa oli kaksi kanaliemipalaa sekä yksi yrttiliemipala, kolmanneslitran porkkanasosetta, valkosipulijauhetta, ruokalusikallisen hunajaa, hieman sitruunamehua, kaksi ruokalusikallista makeaa chilikastiketta, mustapippurijauhetta, pari desiä ruokakermaa ja paljon kuivattua persiljaa. Haudutin seosta jonkin aikaa, kunnes lisäsin tuon ruokakerman ja persiljan. Aivan maukasta; varsin sopivaa hampaattomillekin...ei tosin pikkulapsille suolan ja chilin takia. Pataleivän kanssa sopivaa syötävää näin aattopäivänä. Alkukeitoksikin käyvää.

Samalla tein pikaisesti mustikkapiirakan, kun odotin vieraita. He siiten tosin vain käväisivät kääntymässä. Lasse oli tullut viikko sitten Tansaniasta. Hän  pikaisesti käväisi tyttärensä Sofian kanssa tuomassa Tansanian tuliaisina julistavia DVD-levyjä seurakuntaamme, koska olemme tukeneet niiden levyttämistä.
Sauti Nzuri: Kwaya Kuu on Härkösen Pekan avustustuksella syntynyt levy Tansaniassa.

Illansuussa kävin jo hautausmailla viemässä kukat ja kynttiilät läheisten haudoille, koska pyhäinpävänä en kerkiä sinne asti.

Sana tänään: Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. (Psalmi 46:2)

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Itse söin myös kurpitsaa pari päivää sitten, en keittona vaan paistettuina lohkoina. Mielettömän hyvää ja kauniin näköistä!

pappilanmummo kirjoitti...

Pitäisikin kokeilla, mutta tämän syksyn kurpitsat ovat jo valmistettu muunlaiseksi ruoaksi - ehkä ensi syksynä!