Sivun näyttöjä yhteensä

4.6.2016

Gluteeniton ja laktoositon puolukkatäytekakku

Leipominen on aina mukavaa. Olen kuitenkin aika uuno täytekakkujen teossa, koska en itse käytä lainkaan kananmunaa ja useimmissa kakkuohjeissa kananmuna on tärkeä ainesosa. ja tällä kerralla piti saada gluteenitonta.

Lauantai-iltana kuitenkin päädyin kokeilemaan kananmunapohjaista täytekakkua. Tein ensin yhden neljän kananmunan pohjan pyöreässä vuoassa. Se jäi mielestäni liian pieneksi ja niin pakastin sen myöhempää käyttöä varten.

Uusi yritys täytekakkupohjaksi. Vispasin taas 4 kananmunaa ja saman verran sokeria eli noin 1,5 desiä tukevaksi vaahdoksi. Lisäsin joukkoon 1,5 desiä perunajauhoja ja 1,5 teelusikallista leivinjauhetta sihdin läpi, sekoittelin kevyesti ja kaadoin seoksen reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle. Pastoin n. 10 minuuttia 200 asteessa.  Kippasin sokeroidun leivinpaperin päälle. Paistoin vielä toisen samanlaisen levyn. Levy oli noin 30 cm x 30 cm. Jaoin molemmat levyt 20 cm x 30 cm ja toisen puoliskaan jäi 10 cm pituinen pätkä. Pohjaan ensin isompi,kostutus maidolla, sitten täytettä ja puolikkaat ja kostutus samoin ja täytettä päälle ja päälilevynkin kostutin vielä maidolla.
Täytteeseen tuli litra ei kovin makeaa tiivistä puolukkahilloa (itse tehtyä viime syksynä 10 litraa puolukoita/kilo sokeria, pussi punaista melatiinia). Yhden kolmasosan laitoin pohjan päälle, sitten yhden kolmasosan sekoitin 4 desin kermavaahtoon rahkapurkillisen kera. Siitä puolet levitin levylle, toinen levy päälle ja samoin loput hillot ja seos, viimeinen levy päälle ja yöksi jääkaappiin kostumaan. Sitten vasta sunnuntaina tulevat koristelut.
Lauantai kului muutenkin siivotessa ja leipoessa. Tein litraisen laktoosittoman ja kananmunattoman pullataikinan, josta pyörittelin pikkupullia ja pullakranssin. Ensimmäisen eläissäni (kun äitini eli, hän toi aina juhliimme kranssipullan.) Pataleipäkin oli muhimassa.

Illalla pistäytyi siskokin ohikulkumatkallaan iltateen ääressä juttelemassa.

2 kommenttia:

Pöllö kirjoitti...

Hei,
tämmöiset "ongelmat" saavat minut aina uteliaiksi ja lähdinkin kaivelemaan netin uumenia :) Sieltä löytyi mm. tämmöinen munaton täytekakkupohjan ohje; laktoosittomaksi sen saa käyttämällä laktoositonta rasvaa (eikös nuo juoksevat margariinit olekin laktoosittomia, pitäisi minunkin tietää, kun meillä käytetään...) ja gluteenittomaksi kun käyttää gluteenittomia jauhoja. Kommentteissa oli ihan hyviä vinkkejä. Tässä linkki:
https://www.myllynparas.fi/reseptit/munaton-taytekakun-pohja

Toinen löytyi Marttojen sivuilta http://www.martat.fi/ruoka/reseptit/taytekakkupohja-munaton/
Tässäkin vehnäjauhot voi varmaan korvata gluteenittomilla jauhoilla?

Olet varmaan näitä itsekin etsinyt ja kokeillut, mutta kun minäkin näitä joskus kaipailen, niin nyt oli taas hyvä syy etsiä :)
Toivottavasti näistä on apua ja toivottavasti näillä onnistuu. (Minäkään en ole mikään täytekakkujen leipoja, mieluummin voileipäkakkuja....)

pappilanmummo kirjoitti...

Hpöllö: Kiitos hyvistä vinkeistä.