Sivun näyttöjä yhteensä

19.6.2016

Luostarista

Aamulla meillä oli aamuaterian jälkeen luostariyhteisön Pyhän Kolminaisuuden kappelissa  rukoushetki, kun oli pappi ja kanttorikin omasta takaa.
Aamuateria oli runsas ja maittava.
Portaikon seinillä oli koulun historiasta kertovia kuvia. Kuvista löytyi tuttuja kasvoja.
Enonkosken luostariyhteisö on vuonna 1994 Ihamaniemen entiseen kyläkouluun perustettu luterilainen luostari. Luostariyhteisö on Suomen ainoa luterilainen luostari. Luterilaisessa kirkossa ei ole nunna- tai munkkivihkimystä eikä luostarisääntöjä. Yhteisössä voi asua sekä miehiä että naisia, pariskuntiakin.
Enonkosken luterilainen luostariyhteisö tarjoaa kävijöilleen tilan hiljaisuudelle ja rukoukselle sekä mahdollisuuden vetäytyä hetkeksi tavallisen arjen keskeltä "ora et labora - rukoile ja tee työtä" -periaatetta noudattaen. Luostariyhteisö vaalii kirkkomme rakkaan hengellisen opettajan ja ’äidin’ Anna-Maija Raittilan perintöä ekumeenisessa hengessä. Luostarissa järjestetään messu kerran kuukaudessa, retriittejä ja erilaisia järjestöjen ja seurakuntien tapahtumia.

Lähdimme ajelemaan kotia kohti. Liikuimme kaikki samalla autolla, jotta saimme jutella keskenämme.
Palasimme taas lossin kautta. Nyt ei enää satanut.
Poikkesimme kirkossa. Enonkosken kirkon rakentamisen ja seurakunnan toiminnan alkamisen taustalla oli enonkoskelaisten aktiivisuuden lisäksi veneonnettomuus, joka tapahtui syksyllä 1858. Historiankirjat kertovat, että väki oli palaamassa kirkkoveneellä Kerimäeltä kirkkomatkalta Ylä-Enonvettä myöten. Järvellä nousi kova tuuli ja vene kaatui: veneessä olleista kahdestatoista ihmisestä kahdeksan hukkui. Tämän onnettomuuden kerrotaan olleen vahva sykäys oman kirkon ja papin saamiseen. Onnettomuuden muistoksi on Enonkosken kirkon tornissa oleva risti suunnattu järvelle päin - eikä pääsisäänkäynnin suuntaan.
Matkaa jatkoimme Enonkosken vanhalle hautausmaalle, jonne on haudattu suvun esi-isiä.  Sinnekin istutimme kukan haudalle.

Kun pääsimme kotitanhuville, niin sateetkin olivat loppuneet. Niinpä illalla taas innolla olimme pelaamassa lentopalloa (mäkäräisten inistessä ympärillä ja näykkiessäkin) ja kertoilemassa muulle suvulle matkakuulumisia.

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Mielenkiintoinen matka teillä oli suvun kesken. Siitä riittää varmaan puhuttavaa ja muisteltavaa pitkäksi aikaa.