Sivun näyttöjä yhteensä

10.11.2016

Martinpäivänä emme kuitenkaan syöneet hanhea

Teimme tänään reippaan kävelylenkin lähistön lenkkipoluilla. Toista tuntia kävelimme ja nautimme pikkupakkasesta ja lumesta.Matkan varrella lapsia oli  pulkkailemassa.
Lunta on tullutkin jo niin paljon, että on pitänyt kolata jo pihatie. Kaupungin lumiaura lienee jo pari kertaa käynyt teitä auraamassa.

Joidenkin veneetkin olivat unohtuneet kääntää. - siihen ne olivat paikalleen jäätyneet.
 
Järven rantaan joku oli heittänyt polkupyörän ja toinen polkupyörä löytyi kuntopolun varrelta. Kylläpä nuo hölmöilijät ovat taas olleeet liikkeellä hajottamassa toisten omaisuutta. Mietityttää, miten suomalaiset ovatkin toisten tavaroita viemässä ja sitten vielä rikkomassakin.
Uskonpuhdistuksen isä Martti Luther. Playmobil-Luther on kaikkien aikojen nopeimmin myyty  Playmobil-hahmo.

Martti Luther syntyi 10. marraskuuta 1517 ja seuraavana päivänä 11. marraskuuta hänet kastettiin Pyhän Martin mukaan. Siksi suomalaisessa kalenterissa vietetään jo tänään Martinpäivää eikä vasta 11.11. kuten katolisessa kalenterissa.

Pyhän Martin sanotaan myös tuovan talven ja roudan.  Martinpäivänä entisaikaan maksettiin palkat ja vietettiin kekriä. Martinpäivän teemoihin kuuluu myös lähimmäisenrakkaus ja lähimmäistensä auttaminen. Saksassa ja Pohjoismaissa Martinpäivä on myös valon juhla keskellä alkavaa talven pimeyttä.

Sana tänään: Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.(Job 19:25)

2 kommenttia:

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Martinpäivää on onniteltu jo täältäkin! On upeaa olla Martti-kirkkoherra juuri tänä vuonna!

pappilanmummo kirjoitti...

Suomalainen Kyproksella: Ei nimi miestä pahenna! parantaa vain?