Sivun näyttöjä yhteensä

1.1.2017

Saariston lapset

Tämän vuoden lukuhaasteen ensimmäinen kirja luettu. Astrid Lindgrenin Saariston lapset on alkuperäiseltä nimeltään Vi på Saltkråkan. Se on julkaistu Ruotsissa ruotsiksi 1964. Kirjan on kuvittanut Ilon Wikland. Hän on kuvittanut myös monet muut Lindgrenin kirjat.  Laila Järvisen suomennos on vuodelta 1965. Kirjan on kustantanut WSOY. Kirjassa on 376 sivua.

Lindgrenin kirjat ovat hyväntuulista luettavaa. Samalla kun on huumoria, on myös opetus, miten tulisi toimia, vaikkakin usein rivien välissä.

Tämä kirja kertoo Melkerssonin perheestä, joka vuokrasi huvilan, Vanhan Nikkarlan, saaristosta tietämättä siitä etukäteen mitään. Perheen  neljä lasta, (Malin, Johan, Niklas ja Pelle)  ja epäkäytännöllinen isä saavat aikaan monenlaista hassutusta. Saariston kauppiaan perhe auttaa usein ja heidän lapsensa , joista Pampula ja koira Laivuri kansikuvassakin, ovat leikkikavereina. Saaristo ja sen luonto ovat perheelle tulleet tärkeiksi paikoiksi vuoden mittaan.
Helmet-lukuhaaste 2017
Tämä kirja sopii moneen lukuhaasteen kohtaan (en vielä tiedä, mihin näistä sen aikoinaan käytän):
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.
41. Kirjan kannessa on eläin.
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.


2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Oi, Saariston lapset! Tätä olen lapsuudessa seurannut ihastuksella televisiosta ja myöhemminkin olen sen tainnut katsoa ja lukea joskus. Niin hypnoottisen rauhallista kesäpäivän kuvausta, ihana Laivuri-koira ja vähän seikkailuja sekä kommelluksia.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Tätä lukiessa sai nauraa!