Sivun näyttöjä yhteensä

24.2.2017

Epävirallinen kisaopas

Eilen illansuussa kävin kirjastoautolla ja yllättäen näin tämän kirjan: Mielensäpahoittajan hiihtokirja (Sisältää Mielensäpahoittajan epävirallisen Lahti 2017 kisaoppaan). Olinkin jo katsonut sitä pääkirjastosta, mutta oli menossa siellä. Kirjastoautostamme saa usein parhaiten toivomansa kirjat!
Tämä Tuomas Kyrön (WSOY 2016) Mielensäpahoittajan hiihtokirja on sopivan hulvaton meikäläiselle vanhalle. Olen katsonut elokuvan Mielensäpahoittajasta ja lueskellut edellisiäkin teoksia.

En ole seurannut tuloksia tarkkaan, mutta tästä kirjasta löytyy myös niitä.

Nykylahtelaisena tunnen Lahden hiihto- ja mäkihyppypaikat. Siksikin oli mukava seurata kirjan edesottamuksista Lahdessa.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun puhutaanämäm-hiihdoista. Lättähattu on hyvä ja opettelee oikean nimen: Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut. Nimittäin kuuluu kisoihin muutakin kuin hiihtämistä. Vai onko mäestä hyppääminen hiihtoa? Kyllä ei ole, on hyppäämistä. 

Tänä vuonna on tarjolla Lahden kisoissa myös Mielensäpahoittajan metsäkatsomo, jossa on vanhan ajan hiihtotunnelmaa. Kehoitetaan laittamaan karvalakki päähän! Tätä Kyrön kirjaa jaetaan kaikille Mielensäpahoittajan metsäkatsomoon lipun ostaneille.

Paras katsomo on niin kuin ne olivat vuonna viisikymmentä ja kolme. Näitä on oltava: elävä tuli, kaksi tai kolme muita tietävämpää hiihtoihmistä, matkaradio. ..Kahvit keitetään nokipannussa ja kuksa on paras muki.

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2017 kohtiin:
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
21. Sankaritarina
27. Kotipaikkakuntaasi liityvä kirja
35. Kirjan nimessä on erisnimi
39. Ikääntymisestä kertova kirja
43. Kirja, jonka lukemista olet suunniteltut pidempään
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Ei kommentteja: