Sivun näyttöjä yhteensä

6.3.2017

Miten kerrot olevasi Suomesta

Ostin viime viikolla kabiinilaukun. Minulla ei ollut aikaisemmin siistiä laukkua, jolla voisi matkustaa viikonloppureissuja. Ja pitemmille matkoille käsimatkatavaraksi. Tämä oli kevyin, mitä löysin. Noin 1,5 kiloa kahden pyörän kera.

Ei kuitenkaan vaellusreissulle lähde matkalaukun kera, sinne lähden repun kanssa. Oikeastaan kahden repun kanssa. Kevyt pieni reppu vatsan päälle, johon laitan kameran, kännykän, evästä, vaelluspassin ym. kävellessä tarvittavaa ja nopeasti esille otettavaa.
Ostin led-valon, jossa on Suomen lippu. Se on myös valo. Nyt tuo lippu on kiinni jo repussa kertomassa, että olen suomalainen vaeltaja.
Olen yrittänyt etsiä Lahdesta joko silitettäviä tai ommeltavia pieniä Suomen lippuja, mutta eipä ole löytynyt vielä useamman yrityksen jälkeenkään. Jospa vielä ennen matkaa.

Moniko maailmalla tunnistaa Suomen lipun? Pitänee lisäksi taas opetella hieman tietoja Suomesta, ehkä myös jotain espanjaksikin.

Ehkä jotain tähän tapaan:
Suomi on tasavalta ja Euroopan unionin (EU) jäsen. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi jakaantuu kuntiin, joilla on itsehallinto. 2016 Suomessa on 313 kuntaa. 
Suomi sijaitsee Pohjois-Euroopassa. Suomen naapurimaat ovat Venäjä (idässä), Norja (pohjoisessa), Ruotsi (lännessä) ja Viro (etelässä). Suomen pinta-ala on 338 432 km², johon kuuluvat Suomen maa- ja sisävesialueet.
Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta. Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi (noin 5 % suomalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia).  Monet suomalaiset puhuvat hyvää englantia. Suomen rahayksikkö on euro.

3 kommenttia:

Tuulento kirjoitti...

Tuossahan oli jo rautainen tietoannos! Ja lippu on hieno lisä siihen.

Jaana kirjoitti...

Mukavaa valmistautumista matkaan!

pappilanmummo kirjoitti...

Tuulento ja Jaana: Suomitietoutta espanjaksi pitäiis opetella - espanjan kieli vain ei ole hallussa.