Sivun näyttöjä yhteensä

22.8.2017

Tämän vuoden ensimmäinen

Vietin vapaapäivää mökillä metsässä sienestämässä. Oli riemu talsia pitkin ja poikin ja astellessani  löysin hieman kantarelleja ja mustatorvisieniä.
Kantarellit piiloutuvat sammalen alle tai heinien sekaan. Niitä saa todella haeskella niiden tutuiltakin kasvupaikoilta.
Mustatorvisieniä kasvoi parissa kohdassa runsaasti. Olin jo viikkoa aikaisemmin poiminut isommat yksilöt ja nyt taas niitä oli kasvanut. Vielä jäi seuraavaksikin kerraksi.

Kun kävelin hirvien jälkiä  - niissä löytyy usein kantarelleja, niin jossakin vaiheessa alkoi niskaa kutittaa. En saanut aiheuttajaa pois ennen kuin mökillä tukkaa kammatessani tuli tuo yksi yksilö. Siis tämän vuoden ensimmäinen hirvikärpänen.
Tuo kuvan yksilö on jo kuollut.
Kun palasin reissultani mökille, oli mökkijärvella joutsenpari jokasyksyiseen tapaansa. Syksyltä jo ilmakin vaikuttaa. Järven vesi oli tosin lähes lämpimintä, mitä tänä kesäsnä: vielä 19 astetta näytti mittari. 20 astetta korkeimmillaan on tuo vesimittari näyttänyt järviveden lämpötilaksi metrin syvyydessä. On ollut tähän aikaan vielä kiva uida, vaikka päivä olikin aamulla sumuinen ja iltapäivällä vesitihkuinen. Aina, kun pitää mökiltä lähteä pois, aurinko alkaa paistaa - niin tänäänkin. Ystävät jäivät saunomaan, kun starttasin kotia kohti.

Illalla oli vielä tämänpäiväinen mehunkeitto - mies oli poiminut kotosalla ämpärillisen viinimarjoja ja minä toisen mökillä.


2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Vau, mikä saalis mustia torvisieniä! En ole koskaan nähnyt noin suurta satoa. Löysitpä hyvän paikan.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Tuo paikka ja pari muuta esiintymääkin on ollut vuosia tiedossa, mutta nyt tänä vuonna ensimmäisen kerran sain jo pari kertaa reilun annoksen poimittua tuolta.