Sivun näyttöjä yhteensä

8.9.2017

Pikkuiset junasukat ohjeineen

Suvun nuorimmalle neuloin junasukat ohuesta Strömbegarn sock wool -langasta kahden ja puolen puikoilla. Sukat painavat 28 grammaa. 

Tarvitaan kerä lankaa (Esimerkiksi Nalle.Tämä oli vielä ohuempaa lankaa. Paksummasta langasta voi toki neuloa, mutta ne ovat silloin isommille lapsille sopivia.) ja sukkapuikot kokoa 2,5 tai 3 käsialasta riippuen.

Luo 40 s ja jaa 12, 8, 12, 8 silmukkaa puikoille ja neulo 12 krs 2 o, 2 n joustinta.
*Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein, 4 krs nurin ja 12 krs 2 x 2 joustinta.*. Toista *-*.

Jaa  tässä vaiheessa joka puikolle 10 silmukkaa.
Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 4, yht.12 krs. Nosta aina ensimmäinen s neulomatta.
Jaa silmukat kolmeen osaan niin, että keskellä on 6 s ja reunoilla 7 s ja tee kantapohjan kavennukset. Neulo ensin reunan 7 s ja sen jälkeen keskiosasta 5 s, nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s o reunaryhmän silmukoista ja vedä nostettu s neulotun yli. Käännä työ. Nosta 1.s  neulomatta ja neulo keskiosan 4 s ja viimeinen s seuraavan reunaryhmän silmukan kanssa  yhteen. Käännä taas työ ja jatka neuloen edestakaisin keskimmäisillä silmukoilla kaventaen reunasilmukat pois.
Jatka poimimalla kantalapun sivuista 7 lisäsilmukkaa silmukoiden takareunasta ja neulo terän suora osuus: *4 krs puikkojen 2 ja 3 silmukat nurin (jalkaterän päälle) ja loput oikein, 4 krs kaikki silmukat oikein. *Toista vielä *-* 2 kertaa.
Neulo vielä 4 krs yläpuolen s:t nurin ja alapuolen oikein.
Tee sukan kärkeen nauhakavennus: ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen.
Kun jäljellä on 4 s, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa s:n läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti.


 Löysäpipoisten Kyjy2017:ssa  on nyt aloitettu yksitoista sukkaparia: 
1. Olga-sukat sinikirjavasta Hot Socks London -langasta. Aloitettu 26.7. Valmiit. Paino grammaa.
2. Olga-sukat ruskeakirjavasta Hot Socks London -langasta. Aloitettu 28.7. Valmiit. Paino grammaa.
3. Kerttu-sukat keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 30.7. Valmiit. Paino grammaa.
4. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu  8.8. Valmiit. Paino grammaa.   

5. Kerttu-sukat valkoisesta Seiskaveikasta. Aloitettu  11.8. Valmiit. Paino grammaa. 
6. Purjehtijan parhaat punaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.8. Valmiit. Paino grammaa.

7. Kerttu-sukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 25.8. Valmiit. Paino grammaa. 

8. Pihlajanmarjasukat Seiskaveikasta. Aloitettu 28.8.  Valmiit 30.8. Paino 73 grammaa.

9. Kerttu-sukat tummanlilasta Seiskaveikasta. Aloitettu 28.8. Valmiit 29.8. Paino 108 grammaa.

10. Kerttu-sukat keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 30.8. Valmiit. Paino grammaa.

11. Junasukat  kirjavasta Strömbegarn sock wool -langasta .Aloitettu 4.9. Valmiit 8.9. Paino 28 grammaa. +  toiset junasukat Aloitettu Valmiit Paino grammaa.

1 kommentti:

Teresa S kirjoitti...

Valtava määrä sukkia! Ihanat nuo pienet.